Kesän "pakollinen" mansikkakakku

Tässä nyt ei ollut sen ihmeellisempää jujua, vaan kyseessä oli ihan tavallinen mansikkakermakakku.

Täytteeseen tarvitaan n. 1,5–2 litraa mansikoita, 2 dl vispikermaa vaahdotettuna,
250 g rasvatonta maitorahkaa ja 1 purkillinen (150 g) ranskankermaa sekä maun mukaan tomusokeria ja 2 tl vaniljasokeria. Rahka ja ranskankerma sekoitetaan kermavaahtoon ja koko komeus makeutetaan sokerilla. Sitten vain puolikkaita mansikoita alle ja kermaa päälle. Kermapursotus syntyy 2 dl:sta vispikermaa. Kostutin kakun vedellä, johon sekoitin hieman limettisiirappia, koska kyseistä tuotetta sattui olemaan kaapissa. Limettisiirapin voi korvata limettimehulla ja sokerilla.

Kakun reunat näyttivät niin herkullisilta sellaisenaan, etten halunnut peittää niitä kermavaahtokerroksen alle, vaan koristelin ainoastaan päällisen. Se olikin hyvä veto, sillä näköjään kuumankostea ilma ja kerman vaahdottaminen eivät sovi yhteen. Kerma alkoi mennä niin rakeiseksi, etten uskaltanut vatkata sitä enempää, joten pursotuksista tuli löysähköjä. Itse asiassa ensimmäisen kermatörpön sisältö lähes juoksettui, joten otin toisen törpön, joka sekin alkoi mennä rakeiseksi. Käytin sitten ensimmäiset kermat, koska ne eivät olleet varsinaisesti juoksettuneita, mansikkajäätelöön, joten mitään ei mennyt hukkaan.

Kakkupohjaan käytin tätä reseptiä, mutta laskin ainemäärät neljälle munalle. Kakusta tuli vähän likilaskuinen, eli jostain pitäisi löytää varmemmin toimiva ohje, koska likilaskuinen kakku on ärsyttävä. Paikkasin vian kuitenkin sijoittelemalla isompia mansikoita strategisesti keskelle sekä kerma-rahka-ranskankermaseoksen avulla, kuten alla olevista kuvista selviää.

Tällainenkin kakku kannattaa tehdä edellisenä päivänä tekeytymään. Tällä kertaa en ehtinyt itse tehdä niin, vaan täytin kakun n. neljä tuntia ennen tarjoamista. Seuraavana pivänä se oli kyllä parempaa. Jopa koristepursotukset – mikäli ne on tehty jämäkästä kermavaahdosta – pysyvät kauniina seuraavaan päivään.

EDIT:
Tässä vielä vaihtoehtoinen kermatäyteohje, josta riittää myös kakun kuorruttamiseen ja jota voi pursottaa. Tämä onnistuu helteelläkin, koska kermaa ei tarvitse vatkata kovin kovaksi, vaan rahka jämäköittää seoksen. 

4 dl vispikermaa
500 g maitorahkaa
1 prk (150 g) ranskankermaa
0,5–1 dl tomusokeria (riippuen siitä kuinka makeasta tykkäät)
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota kerma. Vatkaa joukkoon rahka ja ranskankerma. Makeuta sokerilla.

Ihan mahtava raparperipiirakka

Tää on parasta ikinä! Mehevän raparperipiirakan ohjeen löysin jo vuosi sitten erään nettifoorumin kautta, mutta tuolloin en sitten saanut aikaiseksi blogata siitä, vaikka resepti olisi sen ehdottomasti ansainnut. Tämä piirakka on niin mehevä, ettei se välttämättä kaipaa seurakseen vaniljakastiketta tai jäätelöä. 

En ole tehnyt ohjeeseen omia muutoksia, sillä mitäpä sitä täydellistä reseptiä härkkimään. Ainoa poikkeama oli se, että käytin vaniljasokerin sijasta vaniljauutetta, koska minulla ei sattunut olemaan vaniljasokeria.

Tällä ohjeella tulee varsin iso piirakka, 20 mojovaa palaa. Piirakka kestää kuitenkin hyvin pakastamista, joten raparperikaudesta voi nauttia vielä myöhemminkin kesällä (tai vaikka talvella).  

Piirakka on helppotekoinen, mutta kannattaa huomioida, että sen tekemiseen kuluu melko pitkä aika.

 

Muruseos

250 g voita

8 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl ruokasoodaa

2 tl vaniljasokeria (tai 1/2 tl vaniljauutetta)

Pohjataikina

2 dl piimää

1 muna

Täyte

1 l raparperia kuorittuna ja paloiteltuna

200 g (1 prk) kermaviiliä

250 g maitorahkaa

2 dl sokeria

2 munaa

3 tl vaniljasokeria (tai 1 tl vaniljauutetta)

Tee ensin muruseos: Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisula. Nypi sormilla murumaiseksi. Siirrä 1/4 muruseoksesta toiseen astiaan. 

Sekoita jäljelle jääneeseen (3/4:aan) muruseokseen piimä ja muna. Levitä syntynyt taikina leivinpaperilla suojatulle uunipellille (n. 35 x 40 cm). Jos taikina jää nyppyiseksi, ei haittaa.

Ripottele pohjataikinan päälle raparperit. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada seos raparperin päälle. 

Ripottele pinnalle loppu muruseos. 

Paista 175-asteisen uunin alatasolla 45-50 minuuttia.

Leikkaa jäähtynyt piirakka neliöiksi tai suorakulmioiksi. Piirakka on parhaimmillaan seuraavana päivänä. 

Lähes idioottivarma hollandaisekastike

Lue lisää parsan käsittelystä täältä. Tässä tapauksessa parsan keittoaika on n. 4–5 min.

En sano idioottivarma, koska ikinä ei pidä aliarvioida idiootteja. Mutta aion kyllä romuttaa myytin hollandaisen valmistamisen vaikeudesta. Se ei ole ensinkään niin vaikeaa kuin usein kuvitellaan, kunhan käytössä on oikea menetelmä.

Olen julkaissut tämän reseptin jo aiemmin, mutta koska aihe on nyt ajankohtainen ja minulle on kertynyt enemmän kokemusta ja näkemystä, pidän tarpeellisena julkaista sen uudelleen.

Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt, miksi suurin osa ruokablogeista ja muista reseptisivustoista tuntuu suosivan hollandaisekastikkeen valmistuksessa epäonnistumisille altista Carémen menetelmää, jossa keltuaiset ja vesi kuumennetaan ja kypsennetään haluttuun sakeuteen, minkä jälkeen voi emulgoidaan kastikkeeseen. Olen kokeillut tätä tapaa valmistaa kastike, ja plörinäksihän se meni (plörinä onkin hyvä sana kuvaamaan epäonnistuneen kastikkeen ulkomuotoa) – kaksi kertaa peräkkäin. Käyttämäni Escoffier'n menetelmä, jossa kastike emulgoidaan ennen kuumennusta, tuntuu olevan lähes tuntematon monille, vaikka sillä olen onnistunut joka kerta. (Ks. selostus eri menetelmien eroista Molekyyligastronomia-blogista.)

Tätä menetelmää voinee soveltaa myös silloin, jos käyttää hollandaisen pohjana mausteliemireduktiota. En ole tosin kokeillut, joten en mene vannomaan. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksi se ei toimisi.

Hollandaise saa majoneesin näyttämään terveysruoalta, mutta jos haluat kevytkastiketta, niin jätä hollandaise valmistamatta ja syömättä. Kuten majoneesissa, tässäkään rasvan kanssa pihtailu ei johda mihinkään hyvään, sillä rasvan määrää lisäämällä saadaan paksumpaa kastiketta. Liian vähän rasvaa johtaa molemmissa tapauksissa pelkkään liruun, jota ei voi kastikkeeksi kutsua.

Ruokateesini nro 1 onkin: Jos tehdään herkkuja, niin tehdään ne sitten kanssa kunnolla, ettäs tiedätte!


Hollandaisea neljälle:

3 keltuaista
2 rkl kylmää vettä
100 g sulatettua voita (ei ole väliä, onko voi suolatonta vai suolattua)
(suolaa)
1-3 tl sitruunamehua

Tarvitset ison kattilan vesihaudetta varten ja pienemmän kattilan tai teräskulhon, joka mahtuu isomman sisään. Pieni kattila on kulhoa kätevämpi, koska tällöin ei ole sormien polttamisen riskiä. Lisäksi tarvitset (pallo)vispilän.

Laita sopivasti vettä vesihaudekattilan pohjalle (siis sen verran, että pikkukattilan pohja ylettyy vedenpintaan) ja kuumenna se kiehuvaksi.

Sekoita keltuaiset ja kylmä vesi pikkukattilassa. Kaada sulatettu voi ohuena nauhana keltuaisten joukkoon koko ajan vispaten. Ei ole niin justiinsa, kirkastatko voin vai kaadatko heratkin joukkoon – toimii joka tapauksessa.

Tässä vaiheessa kastike näyttää suunnilleen tältä, se on tasaista ja vähän vaahtoavaa, mutta edelleen ohutta:

Kuumenna kastiketta vesihauteessa koko ajan vispilällä sekoittaen. Ota kattila pois lämmöltä heti, kun kastike on sakeutunut. Siihen ei mene montaa minuuttia.

Jos kuitenkin kuumennat kastiketta liikaa, ja se juoksettuu, ota se pois lämmöltä ja vatkaa joukkoon 1-2 rkl kylmää vettä, jolloin rakenteen pitäisi palautua samettiseksi. Älä kuumenna kastiketta uudelleen, koska tällöinkin se juoksettuu.

Kun kastike on saostunut, mausta se suolalla ja sitruunamehulla. Maistele ja lisää mausteita tarvittaessa. Jos kastike on liian paksua (majoneesimaista ja hyllyvää) – tämäkin on tullut koettua, ja se johtuu liian suuresta rasvan määrästä suhteessa keltuaisiin ja veteen – niin vatkaa vain joukkoon ruokalusikallinen kerrallaan kylmää vettä, kunnes paksuus on haluamasi. Niin helppoa se on.

Parsakeitto

Kerrankin tämä blogi on ajan hermolla! Parsaa on tullut syötyä oikein urakalla, koska parsakausi on hyvin nopeasti ohi.

Aloitetaan parsakeitolla, joka on erittäin helppo ja miellyttävän pehmeänmakuinen alkuruoka. Ja ehkä kevyin parsaresepti, johon olen tähän mennessä törmännyt. (Minullahan ei siis ole mitään voita vastaan – voi on hyvää –  mutta parsa on kyllä jotenkin perverssi kasvis, kun ajattelee sen perinteisiä lisukkeita...)

Jos epäröit sen kanssa, mistä kohdasta parsa pitää leikata, ettei toisaalta puumaista tyviosaa olisi mukana ja toisaalta pehmeää vartta ei menisi hukkaan, niin mielestäni paras metodi on käyttää tylsää – kyllä, nimenomaan tylsää – vihannesveistä ja painaa sitä kevyen napakasti parsan varteen. Jos terä ei uppoa helpohkosti varteen, niin sitten ollaan vielä puumaisen osan puolella. Sitten vain siirretään terää pikku hiljaa kohtaan, johon se uppoaa helposti. Vihreitä parsoja ei yleensä tarvitse kuoria.

Keiton ohjeen nappasin maku.fi-sivustolta.

1 kg vihreää parsaa
2 salottisipulia
1 rkl voita
8 dl vettä
3 rkl kanafondia (tai kasvisfondia)
1 prk (150 g – alkuperäisessä ohjeessa 2 dl) ranskankermaa
suolaa, mustapippuria
(pari rkl kuivaa sherryä tai valkoviiniä)

Huuhtele parsat ja poista puumainen tyviosa. Leikkaa parsat pienemmiksi paloiksi, jotta ne mahtuvat kattilaan. 

Hienonna sipuli. Sulata voinokare kattilassa ja kuullota sipulisilppu pehmeäksi miedolla lämmöllä. Varo ruskistamasta.

Kaada kattilaan vesi kanafondi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää parsa ja keitä 5-10 minuuttia, kunnes parsa on kypsää ja pehmeää. Säästä muutama parsannuppu koristelua varten.

Kaada suurin osa kanaliemestä kattilasta pois, mutta säästä se keiton ohentamista varten. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää ranskankerma ja ohenna keittoa tarvittaessa kanaliemellä. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää tarvittaessa kuivaa sherryä tai valkoviiniä (antaa hapokkuutta keittoon).

Kuumenna keitto uudestaan ja tarjoile.

Piparkakkutaikina-glögijäätelö (kolme jäätelöohjetta yhdessä)

Rakastan Ben & Jerry'sin ja vastaavia keksitaikinajäätelövirityksiä. Olen myös tykännyt Valion Aino-jäätelön Piparkakku ja glögi -mausta.

Kun nämä kaksi erittäin toimivaa konseptia yhdistetään, syntyy jotain suorastaan nerokasta: piparkakkutaikina-glögijäätelö, eli vaniljajäätelöä piparkakkutaikinanokareilla ja glögikastikkeella.

Tässä on oikeastaan kolme jäätelöohjetta yhdessä: paras tähän mennessä kokeilemani vaniljajäätelön ohje, glögijäätelö ja piparkakkutaikina-glögijäätelö. Kaikki eivät nimittäin diggaa tuosta viimeksi mainitusta kombinaatiosta, mutta pelkkä mausteinen ja mustaherukkainen glögikastike vaniljajäätelön seassa maistuu kyllä.

Vaniljajäätelöä tulee sen verran reilu annos, että se mahtuu juuri ja juuri Arieteni puolentoista litran kulhoon. Ylitsepursuamista ei tarvitse kuitenkaan pelätä, koska massaan ei sitoudu juurikaan lisää ilmaa sekoituksen aikana, koska se on kermavaahdon ansiosta jo valmiiksi ilmavaa.

Jäätelö onnistuu toki myös ilman jäätelökonetta, mutta tällöin siitä tulee hieman tiiviimpää.


Vaniljajäätelö

5 dl kevyt- tai täysmaitoa
1 vaniljatanko
4-5 munankeltuaista
125 g sokeria
4 dl kuohu- tai vispikermaa

Halkaise vaniljatanko veitsellä ja raaputa siemenet irti veitsen hamaralla. Mittaa maito kattilaan ja laita siemenet sekä tanko joukkoon. Kiehauta maito, varo polttamasta pohjaan. Anna jäähtyä ja maustua puoli tuntia.

Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. (Jos käytät pieniä tai keskikokoisia munia, suosittelen käyttämään viisi keltuaista, tai muuten vanukas ei välttämättä paksuunnu tarpeeksi.) Poista vaniljatanko maidosta, ja sekoita maito keltuaisvaahdon joukkoon. Kaada seos puhtaaseen (teflon)kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, mutta älä päästä sitä kiehumaan, vaan anna sen olla kiehumispisteessä. Keitä n. 10-15 minuuttia eli kunnes se sakenee niin, että se tarttuu lusikan selkäpuolelle eikä vain luista siitä pois.

Jos vanukas juoksettuu, niin nosta kattila pois liedeltä ja vispaa vanukasta voimakkaasti, kunnes rakenne on tasainen.

Anna jäähtyä vähintään tunnin ajan. Sekoittele välillä, ettei pinnalle muodostu kalvoa.

Jos käytät jäätelökonetta, vatkaa kerma ja sekoita se vaniljavanukkaaseen ennen koneeseen laittamista. Jos teet jäätelön pakastimessa, pakasta vaniljavanukasta 2-3 tuntia tai kunnes se on jäähileistä, mutta ei vielä ihan kiinteää. Aja massa tehosekoittimen läpi ja sekoita kermavaahto siihen.

Jos sekoitat jäätelöön jotain kastiketta tai sattumia, tee se tässä vaiheessa. Kokoa jäätelö ja kastike kerroksittain jäädytysastiaan: esim. vuorotellen kolme kerrosta jäätelöä ja kolme kerrosta kastiketta.

Tämän jälkeen anna jäätelön jähmettyä pakastimessa vielä muutamia tunteja.

Glögikastike

1,5 dl Marlin glögitiivistettä
0,5 dl mustaherukkamehutiivistettä (äidin tekemää)
0,5 dl vettä
2 rkl sokeria

Mittaa ainekset kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hiljaisella tulella n. 15 minuuttia tai kunnes kastikkeesta tulee paksumpaa ja siirappimaisempaa. Anna jäähtyä.

Jos keitit kastiketta liikaa ja se jämähti jäähtyessään ihan hyytelöksi, lisää joukkoon vähän vettä, kuumenna ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä uudestaan tämän jälkeen.

Piparkakkutaikina-glögijäätelö

1 annos vaniljajäätelöä
1 annos glögikastiketta
150 g jääkaappikylmää piparitaikinaa

Jaa piparitaikina kolmeen osaan. Murentele taikina pieniksi nokareiksi.

Ripottele yksi osa nokareita jäätelöastian pohjalle. Lusikoi päälle n. puolet vielä löysähköstä jäätelöstä ja sen päälle puolet glögikastikkeesta. Ripottele toinen satsi taikinanokareita tämän päälle. Lusikoi päälle loppu jäätelö ja glögikastike ja painele viimeiset taikinanokareet jäätelöön.

Anna jähmettyä pakastimessa muutaman tunnin ajan.

Kun pipari lähtee lapasesta

Minun piti tehdä jouluksi jokin sellainen pieni ja yksinkertainen piparkakkulinna tai pikemminkin torni ja lohikäärme (vanha tuttu Pieni Vaaleanpunainen), mutta sitten löysinkin kivat valmiit kaavat vähän isompaan linnaan Ruokatiedon sivuilta, josta kaavat voi ladata pdf-tiedostona. Ja kuinkas sitten kävikään. Jotta linnasta ei olisi tullut liian tavanomainen, tein sinne riekkumaan vielä Nyan Cat -hahmon sateenkaarineen (jos et tiedä, mistä on kyse, niin kato googlesta).

Taikinaohjeena käytin tätä. Oikein hyvä perusohje, kun halusin mausteista ja maustepippuria sisältävää piparia. Taikina oli hyvää myös raakana syötynä, mikä on mielestäni erittäin tärkeä ominaisuus piparkakkutaikinassa. Merkittävä prosenttiosuus nimittäin katoaa parempiin suihin ennen leipomista.

Em. ohjeella tulee tarpeeksi taikinaa yhteen linnaan sillä oletuksella, että syöt taikinaa aika paljon ja teet ohuita paloja.

Piparit on koristeltu pikeerillä, joka on nopeasti kovettuvaa tomusokeri-munanvalkuaiskuorrutetta. Pikeerin tekeminen on helppoa, ja netti on täynnä ohjeita. Jotkut väittävät, että valkoinen pikeeri saattaa kellastua, mutta uskon sen johtuvan monissa ohjeissa olevasta sitruunamehusta. Oma pikeerini ei kellastunut, kun käytin siinä sitruunan sijasta tavallista etikkaa.

Linna on koottu sulatetulla sokerilla, koska pikeerillä kokoaminen olisi ollut mielestäni turhan hidasta. Toisen kerroksen tasanne ja "talo-osa" (jossa isot ikkunat) on kuitenkin kiinnitetty pikeerillä, koska ne lepäävät painollaan alimman kerroksen päällä. Pienet tornit kiinnitin taas sokerilla, koska halusin ne tukevasti paikoilleen.

Lohikäärmeeseen otin mallia täältä, Nyan Catin mallina taas käytin tätä.

Koska pari linnan osaa meni päreiksi ennen kuin pääsin edes koristeluhommiin, niin tein toisen satsin taikinaa. Samalla päätin sitten leipaista vähän lisää Nyan Cateja kavereille annettaviksi sekä kissaparin kahtena kappaleena (varmuuden vuoksi, jos toinen olisi mennyt päin mäntyä).

Kissaparin mallina olivat lankoni ja kälyni kissat, ja toinen kappale menikin heille lahjaksi.

PS: pikeerin värjääminen mustaksi on aika kinkkinen juttu. Jos käyttää pelkkää elintarvikeväriä, niin sitä menee puoli purkillista. Ebeltä löytyy erilaisia vinkkejä värjäämiseen. Minulla ei kuitenkaan ollut hänen mainitsemiaan aineita, joten olin luova ja käytin pikeerin tummentamiseen kaakaojauhetta. Mustasta pikeeristäni tulikin aikamoista jankkia, mutta toki sitä olisi voinut ohentaa vedellä.

Juustoinen sienicappuccino

Hesarista pari vuotta sitten bongattu ohje. Keitto jäi heti perusrepertuaariimme, ja sitä tulee tehtyä niin juhlavana alkupalana kuin arkiruokana. En tiedä, millä hienoilla sanoilla tätäkin kuvaisi muuten kuin että "tää on ihanaa".

Meillä keittoon käytetään "sekasieniä", jotka sisältävät vähän kaikkea, mitä sienireissulla löytyy: herkkutatteja, punikkitatteja, orakkaita, kehnäsieniä, haperoita ja joskus muutama kantarelli. Nämä sienet pilkotaan pieniksi paloiksi, paistetaan pienen voinokareen kanssa melko kuiviksi ja pakastetaan. Sekaan voisi heittää vielä vaikkapa kuivattuja suppilovahveroita.  

Annoksesta riittää kahdeksalle pieni kulhollinen alkukeittoa, neljälle ihan kunnon annos.

1 l sieniä (n. 300–400 g pakastettua sienisilppua), esimerkiksi mustatorvisieniä, tatteja tai siitakkeita
1–2 rkl rasvaa
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
4 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1,5 rkl kanafondia
1 rkl tomaattipyreetä
150 g Aurajuustoa murustettuna
1 tl rakuunaa
mustapippuria myllystä
(1/2 dl sherryä – en ole koskaan käyttänyt)

Pinnalle:

2 dl rasvatonta maitoa vaahdotettuna

 

Puhdista ja paloittele sienet. Kuumenna rasva kattilassa ja paista sieniä, kunnes neste on haihtunut. Lisää paistamisen aikana sipuli- ja valkosipulisilppu. 

Sekoita joukkoon jauhot. Lisää vesi ja kuumenna sekoittaen kiehuvaksi. Lisää fondi ja tomaattipyree.

Anna keiton kiehua hiljalleen kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.

Lisää sinihomejuusto. Sekoita, kunnes juusto on sulanut. Mausta keitto. Lisää halutessasi sherryä.

Koristelua varten kuumenna maito kattilassa ja vatkaa voimakkaasti, kunnes se vaahtoutuu. Jaa keitto lautasille ja lisää pinnalle maitovaahtoa. Tarjoa hyvän leivän kanssa.

Kasvissyöjän club sandwich, eli lampaankääpäpihvivoileipä

1. Mene metsään. Löydä lampaankääpä tai useampi. Sieni kasvaa tuoreissa kangasmetsissä varsin yleisenä. Se on lähes idioottivarma tunnistettava: lakki on epäsäännöllinen, harmahtavan tai ruskehtavan valkoinen. Jalka on lyhyt ja tukeva. Pillistö on sileä, kova ja valkoinen. Lampaankäävän voi sekoittaa typäskääpään, mutta ko. lähilaji ei ole myrkyllinen, ainoastaan pahanmakuinen. Paistettaessa lampaankääpä muuttuu oikein iloisen keltaiseksi, kun taas typäskääpä värjäytyy vaalean ruskeaksi.

Kuva täältä.

2. Leikkaa sienistä jalat ja heitä ne pois. Puhdista lakit mahdollisista roskista.

3. Tee lampaankääpäpihvit. Tarvitset vehnäjauhoja, korppujauhoja, kananmunaa, mausteita ja öljyä paistamiseen. Lampaankääpä on erittäin miedonmakuinen sieni, joten se kannattaa maustaa kunnolla – ainakin suola ja (mauste)pippuri tekevät terää, mutta kannattaa kokeilla rohkeasti eksoottisempiakin mausteita, kuten currya.

Pyörittele sienten lakit ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa – eli tee niille ihan perusleivitys. Mausta erikseen tai sekoita mausteet korppujauhoihin. Paista rapeiksi ja kullanruskeiksi pihveiksi kuumalla pannulla öljyssä. Paksuja lakkeja kannattaa kypsennellä muutama minuutti. Lampaankäävän koostumus on mukavan lihaisa ja pureskeltava, ei yhtään höttöinen.

4. Kokoa voileivät. Tarvitset paahtoleipäviipaleita, majoneesia, (jäävuori)salaattia ja tomaattia. Jos haluat vähän potkua, lisää muutama (puna)sipulirengas. Paahda leipä ja levitä viipaleille majoneesia maun mukaan. Kasaa paahtoleivälle hieman salaattia, tomaattiviipaleita, lampaankääpäpihvi (ja sipulia) ja laita toinen leipäviipale kanneksi. Tarjoile lämpimänä.

Lampaankääpähvejä voi toki syödä sellaisenaankin tai tarjoilla osana ateriaa jonkin lisukkeen kanssa.

Laskiaspullat

Laskiaispullia pitää syödä liikaa ainakin kerran vuodessa, koska pullan, kermavaahdon ja mantelimassan/hillon yhdistelmä nyt vain on vastustamaton. (Mutta älä vain herran tähden syö kolmea pullaa putkeen, älä ainakaan näitä valtavia pulliaisia! Siitä tulee paha olo.)

Tee annos pullataikinaa. Anna kohota ohjeen mukaan. Pyörittele taikinasta pullia – tästä annoksesta tulee 16 isoa pullaa. Kohota kunnolla ennen paistamista. Voit koristella pullat munalla voitelemisen jälkeen joko raesokerilla tai mantelilastuilla. Paista 225 asteessa 15 minuuttia.

Pullat valmiina leikattaviksi ja täytettäviksi. 

Halkaise pullat ja koverra hieman sisusta pois.

Jos täytät pullat mantelimassalla, niin sekoita mantelimassa ja poiskoverrettu pullan sisus ja notkista maidolla tai vedellä. Mantelitäyte näyttää lähinnä kaurapuurolta. Mantelimassalla täyttäminen on kuulemma suomenruotsalainen tapa. Minä pidän tästä täytteestä enemmän kuin hillosta, mutta minulla onkin rantaruotsalaisia sukujuuria...

Lopuksi täytä pulla mantelimassalla tai hillolla ja laita väliin liikaa kermavaahtoa. Laskiaispullaa syödessä kermaa kuuluu olla korvissa ja kyynärpäissä asti.

Erittäin manteliset Runebergin tortut

Runebergin päivän viettäminen on minulle vain tekosyy leipoa sesonkileivonnaisten klassikkoa: kansallisrunoilijan nimeä kantavia torttuja. Jos olet manteliallergikko, voit lopettaa lukemisen tähän, sillä näissä kaunokaisissa ei mantelia säästellä. Mantelintuoksuisten runebergien resepti on peräisin äidiltäni, mutta reseptin varsinainen alkuperä on hämärän peitossa.

Tortut eivät kaipaa kostutusta, vaan ne mehustuvat itsestään, kun niitä pitää suljetussa muovirasiassa yön yli. Ne ovatkin parhaimmillaan vasta seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Ne myös säilyvät useita päiviä - teoriassa, sillä käytännössä ne tulevat aina syödyiksi hyvin nopeasti.

Torttutaikina on erittäin helppotekoinen, sanoisin suorastaan pomminvarma. Annoksesta tulee n. 20 pientä torttua (jos tekee esim. normaalikokoisiin paperivuokiin) tai kahdeksan kuvassa näkyvää isoa torttua. Kokeilin ensimmäistä kertaa isojen tötterötorttujen tekemistä, kun bongasin Iloleipurilta niiden paistamiseen sopivan silikonivuoan. Vuokakokeilu ei ollut ihan täydellinen menestys, sillä ensimmäinen satsi jäi sisältä vähän pehmeäksi - isommat tortut kun vaativat huomattavasti pitemmän kypsymisajan, mutta tällöin ongelmaksi muodostuu päällisen ja pohjan liiallinen ruskistuminen. Voi olla, että seuraavalla kerralla kokeilen pienentää uunin lämpöä hieman ja kypsennän torttuja pitempään. Kuvassa etualalla näkyvä kartiomainen torttu on tehty isolla/syvällä muffinivuoalla; ko. vuoassa tortut kypsyivät hieman nopeammin.

200 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
2 dl mantelilastuja hienoksi murustettuina tai mantelijauhetta
2 dl piparinmuruja (murustaminen on helpointa tehdä yleiskoneella)
1 tl jauhettua kardemummaa
1-2 tl manteliaromia

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmunat.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne sitten voivaahdon joukkoon (älä kuitenkaan vatkaa). Sekoita lopuksi joukkoon manteliaromi ja maistele taikinaa: manteli saa maistua läpi, mutta aromi ei saa olla pistävä.

Jaa taikina vuokiin ja tasoita torttujen päälliset. Vuokia ei tarvitse voidella, sillä taikina on rasvaista. Paista pieniä torttuja 200 asteessa uunin alatasolla 10-15 minuuttia ja isoja keskitasolla 25 minuuttia (voi olla syytä pienentää lämpötilaa).

Anna torttujen jäähtyä. Pane jokaisen tortun päälle reilu nokare vadelmahilloa tai -marmeladia ja tee rengas tomusokeri-vesikuorrutteella (tee tahkeaa kuorrutetta, laita se muovipussiin ja leikkaa kulma auki). Tortut voi pakastaa ilman päällisiä.