Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakunkoristeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakunkoristeet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. lokakuuta 2016

Vähän erilainen heppakakku

Tuli toimeksianto tehdä kakku 11-vuotiaalle synttärisankarille, joka tykkää mm. kissoista, ratsastamisesta, pyssyistä ja Minecraft-pelistä.

Siitä se idea sitten lähti, ja tällainen kakku syntyi:


Ideahan on siis varastettu tästä netissä kiertäneestä kuvasta, jonka alkuperäistä tekijää en tiedä.


Sisältä löytyi kaakao-sokerikakkupohja, limetti-tuorejuustomoussea, vadelmia ja suklaarouhetta. Kakun päällä oli kermavaahtoa (n. 4 dl kermaa), reunoilla suklaarouhetta ja kuva oli tehty sokerimassasta.


Koska olen surkea piirtämään heppoja, niin käytin valmiita malleja, jotka sain printtaamalla kuvan ja leikkaamalla palaset ääriviivoja pitkin. Tätä tekniikkaa olen käyttänyt muissakin kakuissa, joihin olen tehnyt maalattuja, litteitä sokerimassa- tai marsipaanihahmoja.


Kakkupohja n. 15-20 hengen kakkuun

7 munaa
vehnä- ja perunajauhoa (laitan yleensä puolet ja puolet)
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
sokeria
1 tl leivinjauhetta

Tämä kakkupohja on klassinen lasi munia, lasi sokeria ja lasi jauhoja -pohja sillä erotuksella, että laitan yleensä vähemmän sokeria. Jos munia on näin paljon, niin ne eivät tosin mahdu yhteen lasiin. 

Ota 4 samanlaista lasia. Riko munat kahteen lasiin. Mittaa yhteen lasiin kaakaojauhe ja kaada sen päälle niin paljon jauhoa, että sitä on yhtä paljon kuin yhdessä lasissa munia. Kaada jauhot tyhjään kulhoon ja mittaa vielä toinen lasillinen jauhoja. Kaada nämäkin kulhoon, mittaa joukkoon leivinjauhe ja sekoita. Mittaa sokeria sen verran, että sitä on n. 1/2-2/3 munien määrästä.

Vatkaa munat ja sokeri jämäkäksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon varovasti jauhoseos. Paista voidellussa tai korppujauhotetussa vuoassa 180-asteisessa uunissa n. 25-30 minuuttia. 


Täyte: 

5 dl kuohu- tai vispikermaa
400 g tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 limetin kuori raastettuna
1-2 limetin mehu (yleensä 1 riittää, mutta jos mehua tulee huonosti, voi laittaa enemmänkin)
3 liivatelehteä

300 g vadelmia (myös jäiset käyvät)
+ yhteen täyteväliin n. 50-75 g tummaa suklaata rouhittuna

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja jatka vatkaamista tarvittaessa, jotta vaahto jämäköityy. Lisää sokeri ja limetinkuori. Sekoita. Kuumenna limettimehu mikrossa ja liuota siihen kylmässä vedessä liotetut liivatelehdet. Sekoita liivateneste vaahtoon.

Maistele ja lisää tarvittaessa sokeria ja limettimehua maun mukaan.

Levitä täyte kakun kerrosten väliin ja painele siihen vadelmia. Tein tällä kertaa kakkuun kolme täyteväliä (paistoin kakun kahdessa vuoassa), joista kahteen väliin laitoin vadelmia ja yhteen rouhittua tummaa suklaata. 

Ennen täyttämistä muista kostuttaa pohjat esim. maidolla tai mehulla.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Tilauskakku nro 2


Minulta tilattiin kakku nallekoristeella pienen tytön 1-vuotisjuhliin. Enpä olekaan päässyt pitkään aikaan tekemään mitään näin söpön hempeää. Varsinkin nallen väsääminen oli hauskaa, kun keksin, että nallen voisi töpötellä pikeerillä pörröiseksi (koriste oli sokerimassan ja "kukka"massan seosta ja se oli pinnoitettu pikeerillä, jonka värjäsin kaakaojauheella ja elintarvikevärillä). 

Uudet kukkamuotit (neilikka ja hortensia) pääsivät myös testiin. Myös sokeripitsin valmistusta tuli testattua. Onnistuihan se, tosin uunimme on hieman liian kapea pitsimuotille, joten uunikuivatus on hankalaa - paljon helpompaa oli antaa pitsin kuivua yön yli muotissa. 

Kuorrutuksen suhteen tilaaja oli kanssani samoilla linjoilla, eli jotain muuta kuin sokerimassaa tai marsipaania. Minä yritän aina välttää massoja, koska vaikka ne ovat kauniita, niin ne jäävät yleensä syömättä. Valkosuklaa-tuorejuustokreemi on hyvänmakuista, joskaan sillä ei koskaan saa aikaan niin sileää pintaa kuin massasta. 


Tilauskakun jälkeen tein pienen kolmen munan testikakun omalle perheelleni, koska halusin nähdä, kuinka hyvä yhdistelmä kakkupohjasta ja täytteistä lopulta syntyikään. Eli siis varsinaisen kakun tein rohkeasti ihan hatusta vetämällä - en ollut tällaista komboa ennen kokeillut (joskin kyllä tiesin, ettei siitä nyt ainakaan pahaa tule). 

Kakun koossa ammuin hieman yli (mitoitin sen 25:lle hengelle) - sitä ilmeisesti jäi verrattain paljon, tosin osa vieraista oli kuulemma jäänyt tulematta. Testikakun perusteella täytettä oli mielestäni hieman liikaa suhteessa pohjan määrään, joten korjasin täytteiden määrää tähän reseptiin.


Noin 25-30:lle hengelle

Pohja:

Genovalainen sokerikakkupohja 9:llä munalla (puolitoistakertaisena). Leivo pohjasta kolme 30x30 cm kokoista "kääretorttu"levyä (tai käytä sopivankokoista reunavuokaa).


Vadelmarahkatäyte:

450 g (ulkolaisia) pakastevadelmia + (hillo)sokeria

300 g rahkaa
3 dl vispikermaa
ripaus sokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
2 liivatelehteä

Laita jäiset vadelmat kattilaan ja lisää tilkka vettä. Keitä vattuja kolme minuuttia (ulkolaisissa pakastemarjoissa on norovirusriski, joten Evira suosittaa niiden kuumentamista 3 minuutin ajan). Lisää ruokalusikallinen sokeria tai hillosokeria vattuihin ja anna jäähtyä jääkaappikylmäksi. Siivilöi vadelmat ja säästä mehu - sitä voi käyttää kakun kostuttamiseen. 

Liota liivatteita kylmässä vedessä.

Vatkaa vispikerma jämäkäksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon rahka ja vaniljakreemijauhe. Kuumenna tilkka vadelmamehua mikrossa ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukkoon. Lisää vadelmat. 

Tarkista maku ja lisää hieman sokeria. Täyte saa olla aika kirpeää, koska kakkupohja ja suklaakerma ovat hyvin makeita.

Kakkupohjien kostuttamiseksi lisää vattumehuun hieman vettä ja töpöttele sitten mehu pullasudilla pohjiin sitä mukaa, kun täytät kakkua. Päällimmäisen pohjan kostutin pelkällä vedellä, koska pelkäsin, että punainen väri saattaisi tarttua kuorrutteeseen.


Suklaakerma:

4 dl kuohukermaa
200 g hyvää maitosuklaata
1 pussi Daim-rakeita (ei välttämätön)

Kuumenna kerma höyryävän kuumaksi. Sitä ei tarvitse kiehauttaa. Paloittele suklaa ja sekoita se nopeasti kerman joukkoon. Jos kerma jäähtyi liikaa eikä kaikki suklaa sulanut, lämmitä seosta hieman (varovasti!) samalla sekoittaen. Jos kattilan pohjalle jäi rakeista palanutta suklaata, älä raavi sitä irti, vaan kaada suklaakerma puhtaaseen astiaan. 

Jäähdytä erittäin kylmäksi, kerma saa olla lähes 0-asteista. Vatkaa jämäkäksi vaahdoksi. Jos suklaakerma juoksettuu (=menee rakeiseksi ja vetiseksi), niin voit kokeilla sen "sulattamista" miedolla lämmöllä, mieluiten vesihauteessa ja uudelleen jäähdyttämistä sekä vatkausta. Jos taas kerma ei tahdo vatkautua, vaan jää löysäksi, niin se on todennäköisesti liian lämmintä. Jatka tällöin jäähdyttämistä.

Sekoita Daim-rakeet valmiin kerman joukkoon. Ne ovat tässä tuomassa tekstuuria, joten ne voi jättää poiskin - suklaakerma on herkullista ihan sellaisenaankin.


Tässä näkyy täytekerrokset. Ennen kuorruttamista leikkasin vielä ohuet siivut reunoista, jotta sain reunoista tasaiset. Pohjalevyjen lopullinen koko oli n. 29 x 29 cm, joten kuorrutettuna kakun mitat olivat n. 30 x 30 cm.

On tärkeää antaa kakun jähmettyä kunnolla ennen kuorruttamista - muuten kerrokset saattavat lähteä liukumaan. Voi olla järkevää myös antaa ensimmäisen täytekerroksen jähmettyä ennen toisen lisäämistä.


Kuorrute:

200 g valkosuklaata
120 g suolatonta voita
200 g tuorejuustoa
valkoista elintarvikeväriä

Sulata valkosuklaa, voi ja tuorejuusto vesihaudekattilan päällä pyöreäpohjaisessa kulhossa. Sekoita tasaiseksi. Vatkaa seosta kylmävesihauteessa ja lisää sopivasti elintarvikeväriä (valkosuklaa tekee kuorrutteesta keltaisehkoa). Vatkaa kuorrute kuohkeaksi.

Levitä kakun päälle. Jos kulhossa oleva kuorrute jämähtää liikaa, sekoita sitä nuolijalla voimakkaasti, niin se notkistuu. 

Anna kuorrutteen jähmettyä ennen kuin koristelet kakun. Kakun pinnassa näkyvät kiehkurat ovat ihan vain vettä ja tomusokeria sopivan paksuksi tahnaksi sekoitettuna (pikeerikin käy, mutta ei ole tässä tarpeen).  Älä säilytä koristeltua kakkua kakkukuvun alla, koska muuten sokerimassakoristeet ja pitsi sulavat. 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Suklaaperhoskakku

 

Ensimmäinen "virallinen" (jollekulle muulle kuin sukulaisille tehty) tilauskakku lähti eilen maailmalle. Jei!

Tämä oli tällainen (minulle) tuttu ja turvallinen peruskakku, joskin kokeilin vähän erilaista suklaapohjaa vaihteeksi. Tein pohjan alun perin leivinjauheettomana, mutta kun leipaisin tuossa lauantai-iltana vielä minikakun tyttäreni iloksi, niin huomasin, että pieni ripaus leivinjauhetta kyllä paransi rakennetta. Eli reseptistä löytyy leivinjauhe.

Tämänkokoisesta kakusta riittää - vähän tilanteesta riippuen - 10-15 hengelle. Tekemiseen kuluva aika ja vaiva ovat kyllä aika lailla samaa tasoa, tekipä kakun tämänkokoisena tai vaikka puolet pienempänä. Kun nyt kyseessä oli vanha ja testattu resepti (paitsi tuo pohja) ja vanhat ja tutut koristeet, niin kaikkineen aikaa kului n. 2,5 tuntia. Alkaa olla jo vähän rutiinia hyppysissä.


Suklaaperhoset alkavat olla varsinaisia nimikkokoristeitani. Ne ovat näyttäviä, mutta nopeita ja helppoja tehdä (no, tästä voi olla montaa mieltä). Tällä kertaa tein ne ihan oikeasta maitosuklaasta, koska onnistuin vihdoin temperoimaan suklaata sellaisella menetelmällä, että se onnistunee jatkossakin lähes idioottivarmasti (palaan aiheeseen myöhemmin). Pintaan töpötin vielä kultaista tomuväriä.


Kakkupohja

5 isoa munaa
200 g sokeria
125 g (normaalisuolaista) voita
125 g suklaata
200 g vehnäjauhoa
3 ml leivinjauhetta

Sulata voi ja suklaa varovasti kattilassa. Sekoittele, älä polta suklaata. (Käytän yleensä normaalisuolaista voita suklaakakkupohjissa, koska pieni ripaus suolaa korostaa suklaan makua. Suolattu voi on lisäksi suolatonta halvempaa.) 

Vatkaa munat ja sokeri pyöreäpohjaisessa metalli- tai lasikulhossa kuuman vesihaudekattilan päällä jämäkäksi vaahdoksi. Huom: kulhon pohja ei saa koskea veteen. 

Kaada suklaa-voiseos kulhon reunoille ja sekoita varovasti reunoja myöten. Kun seos on suunnilleen tasaista - ei haittaa, vaikka pohjalla olisi vähän suklaisempaa tavaraa - kääntele vähän kerrallaan taikinaan jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.

Kaada taikina vuokaan, jonka pohja on voideltu ja sitten leivinpaperoitu. Paista 200-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.

Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista ja täyttämistä. Jääkaappikylmää pohjaa on helpointa leikata.


Vadelma-Daim-tuorejuusto-limettitäyte

3 liivatelehteä 
4 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 1/2 pussia Daim-rakeita
3 limetin kuori
2 limetin mehu
450 g jäisiä vadelmia

+maitoa tms. kakun kostuttamiseen

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sokeri ja jatkaa vatkaamista, kunnes mousse on jämäkkää. Lisää limetinkuoriraaste.

Kuumenna limettimehu mikrossa kiehuvan kuumaksi ja liuota siihen liivatelehdet. Kaada liivateneste pienissä erissä mousseen samalla, kun vatkaat sitä.

Sekoita lopuksi täytteen joukkoon Daim-rakeet.

Kostuta kakkupohjat haluamallasi kostukkeella, esim. maidolla. Täytä kakku niin, että levität ensin moussen ja painelet siihen sitten jäisiä vadelmia.


Päälle

Suklaaganache:
80 g suklaata
1 dl kuohukermaa

Rouhi suklaa pieniksi muruiksi. Kiehauta kerma kattilassa, ota pois liedeltä. Sekoita suklaa kerman joukkoon. Anna jäähtyä hetken, ettei ganache ole liian juoksevaa. 

Kermapursotus: 4 dl vispikermaa (olisi kannattanut laittaa viisi, koska tuo määrä riitti rimaa hipoen) ja 3 rkl vaniljakreemijauhetta sekä vähän ruskeaa elintarvikeväriä.

Lisäksi: kourallinen Daim-rakeita "kullattuna" sekä 20 g Fazerin sinistä perhosiin.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kolmen suklaan lakkakakku


Leivoin kaksi tällaista kakkua poikamme nimiäisiin. Olen aiemminkin tehnyt hyvin samankaltaista lakkakakkua, mutta tällä kertaa halusin kokeilla sacher-pohjaa ja jotain muuta kuorrutetta kuin marsipaania (koska se jää yleensä syömättä).


Vauvakoriste oli sokerimassaa, perhoset Candy meltsiä. Candy meltseistä on helppo tehdä tuonkaltaisia koristeita pursottamalla sitä leivinpaperille, jonka toiselle puolelle on piirretty haluttu kuvio ja kuivattamalla muotoonsa esim. taitetun pahvin päällä.  



Tein kolme sacherkakkupohjaa, jotka jaoin vuokiin niin, että yhdestä tuli hieman ohuempi. Kaksi paksumpaa leikkasin kolmeen osaan ja ohuimman kahteen - tästä ohuemmasta pohjasta tuli "ylimääräinen" kerros molempiin kakkuihin, jolloin täytevälejä tuli kolme.

Kakkupohjan ohje on tässä yksinkertaisena. Tämä riittäisi n. 10-15 hengen kakkuun, joten jos haluat tehdä kuvissa näkyvän 20 hengen kakun, puolitoistakertaista ohje. (Määriä on vaikea laskea puolitoistakertaiseen ohjeeseen - siksi kirjoitin ohjeen yksinkertaisena.) Täytteen ja kuorrutteen määrät ovat kuitenkin 20 hengen kakkuun mitoitettuja.

Sacher-kakkupohja
Resepti täältä

140 g tummaa suklaata
140 g huoneenlämpöistä voita
115 g tomusokeria tai erikoishienoa sokeria (caster sugar)
5 isoa munaa
1/2 tl vaniljauutetta
85 g mantelijauhetta 
55 g vehnäjauhoa

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele 25-senttinen kakkuvuoka ja leivinpaperoi pohja.

Sulata suklaa vesihauteessa: Kiehauta kattilassa vettä, nosta kattila levyltä ja laita päälle (pyöreäpohjainen) metallikulho niin, ettei kulhon pohja koske veteen. Sekoittele suklaata, kunnes se sulaa. Anna suklaan jäähtyä hieman.

Erottele keltuaiset valkuaisista. Laita valkuaiset tarpeeksi isoon vatkauskulhoon.

Vatkaa voita ja sokeria, kunnes seos on kuohkeaa. Lisää suklaasula sekä vaniljauute ja vatkaa tasaiseksi. Vatkaa joukkoon munankeltuaiset.

Kääntele taikinan joukkoon mantelijauhe ja vehnäjauhot.

Vatkaa valkuaiset jäykäksi, mutta ei kuivaksi vaahdoksi. Lisää n. kolmannes valkuaisvaahdosta taikinaan ja sekoita voimakkaasti. Kääntele loput vaahdosta varovasti taikinaan.

Kaada taikina vuokaan ja paista n. 45-50 minuuttia tai kunnes tikkuun ei tartu enää taikinaa.

NB: Taikina ei sisällä lainkaan leivinjauhetta - kyseessä ei siis ole virhe - vaan kohoaminen perustuu taikinaan sitoutuneeseen ilmaan.




Täyte yhteen 20 hengen kakkuun (kolmeen täyteväliin)

300 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl vispikermaa
250 g valkosuklaata sulatettuna
1,5 pussia Daim-rakeita
500 g lakkoja

+n. 2 dl maitoa

Vatkaa kerma jämäkäksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto. Vatkaa suklaasula sekaan. Pidä huolta, ettei suklaasula ole kuumaa (kerma sulaa ja juoksettuu), vaan enintään kädenlämpöistä. (Jos täyte kuitenkin juoksettuu, niin kannattaa kokeilla kuorrutereseptissä kuvailtua menetelmää. En mene takuuseen sen toimivuudesta, koska en ole joutunut sitä kokeilemaan tässä yhteydessä.)

Sekoita lopuksi joukkoon Daim-rakeet.

Kostuta kakkupohjat maidolla. Levitä pohjien päälle ensin lakkoja ja sitten valkosuklaamousse.

Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa pari tuntia ennen kuorruttamista.


Maitosuklaakreemi (kuorrute)

200 g maitosuklaata
120 g suolatonta voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl tomusokeria

Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää kulhoon voi, tuorejuusto ja sokeri. Anna niidenkin sulaa ja sekoita voimakkaasti niin, että massa on tasaista.

Täytä esim. tiskiallas mahdollisimman kylmällä vedellä. Laita kuorrutekulho veteen ja ala vatkata sähkövatkaimella. Vatkaa, kunnes kuorrute muistuttaa löysähköä kermavaahtoa.

Jos vatkaat kuorrutteen kovin jämäkäksi, niin sitä on vaikeampi levittää kakun päälle. Jos kuorrute odottelee kulhossa, se saattaa jämäköityä liiaksi, mutta sitä saa notkistettua sekoittamalla. Kuorrute jähmettyy viileässä.

(Keittiökemiallinen alaviite: Alkuperäisessä ohjeessa (suklaakreemi) kehotettiin vatkaamaan pehmeä voi ja tuorejuusto sekaisin ja sekoittamaan suklaasula siihen. No, minä sain voi-tuorejuustoseoksen juoksettumaan - lieneekö ainesten lämpötila ollut väärä. Joka tapauksessa ongelma oli emulgoitumisessa ja rasvapartikkelien koossa. Vetistynyt tuorejuusto ja pikkurillin pään kokoiset voikökkäreet eivät ole kovin ihana yhdistelmä. Kun kerran kuorrute oli jo pilalla, niin ajattelin kokeilla seoksen sulattamista (auttaisi toivottavasti emulgoitumisessa) ja vatkaamista kylmävesihauteessa. Ja sehän toimi! Ensimmäiseen satsiin lisäsin suklaasulan vasta voi-tuorejuustovaahtoon, ja onnistuin taas juoksettamaan kreemin. Niinpä sulatin koko hoidon uudestaan ja vatkasin sen uudestaan kylmässä. Enpä olisi keksinyt tätä, jos en olisi joskus tehnyt suklaachantillya.

Tulen todennäköisesti kokeilemaan tätä menetelmää myös voikreemin tekemiseen, koska en pidä tomusokeri-voikreemin hieman rahisevasta rakenteesta. Tällöin voihin täytyy lisätä hieman vettä, jotta rakenteesta tulisi kuohkeampi (pienennetään seoksen rasvaprosenttia).)

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ponikakku (kuvapostaus)

Nämä kakkukuvat ovat peräti vuoden vanhoja, mutta kun unohtui niin unohtui. Laitan pelkät kuvat ihan ideamielessä näytille, koska kakussa ei ollut sisällöllisesti mitään erikoista (suklaakakkua vadelma-Daim-limettimoussetäytteellä) ja sen mitoitus meni pahasti yläkanttiin (olipahan opiksi minulle, että miten niitä kakun kokoja pitää laskea). Sivuilla oli kermapursotus ja päällä suklaaganachea.



Kakku tuli ystäväni ysäriteemaisille synttäreille, joten koristeessa oli ysärijuttuja: My Little Pony, Pastirol-rasia, pikkureppu ja ysärityylinen hattu. Väriteema oli tarkoituksella tosi räikeä ja korni. 

Koristeet tein kukkamassan (gum paste) ja marsipaanin seoksesta, koska halusin niille (erityisesti ponille) vähän muotoiluaikaa. Poni oli kyllä sen verran haastava muodoltaan ja painoltaan, että kuivumisvaiheessa se painui hieman kasaan (tietyissä kohdissa näkyy ryppyjä) - toki lopputulos oli oikein hyvä siitä huolimatta. 


Olin erityisen ylpeä tuosta Pastirol-rasiasta, se on nimittäin pieni. Pastillit ovat vihreäksi maalattuja, valkoisia pikkunonparelleja.  


"Pilven" alla oli vielä valkoinen, kiiltäväpintainen pahvi, jotta koristetta olisi helpompi käsitellä. Gumpaste olisi varmaan kyllä kestänyt tuossa ganachen päällä pahemmin vettymättä.


Muotoilin ponin hyvissä ajoin, jotta se ehtisi kuivua ennen kakun päälle tulemista. Sitä joutui hieman tukemaan (jalkojen välissä on foliota ja pää nojaa munakennoon).


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Vauvajuhlakakku


Tyttäremme vauvajuhlia vietettiin jo aprillipäivänä, mutta vasta nyt pääsen laittamaan kuvia blogiin, koska kamerassani ei ollut yhtään tarkkaa kuvaa pelkästä vauvakoristeesta – yritäpä emännöidä juhlia ja kuvata samalla.

Suurin osa kuvista on appiukkoni ottamia (minulla on lupa käyttää hänen kuviaan); kaksi keskimmäistä kuvaa ovat minun ottamiani.



En halunnut vaaleanpunaista kakkua, mutta koska väriteemani oli keväisen raikas, kukkiin sopi häivähdys vaaleanpunaista.

Vauvakoristeen tein kukkamassan ja sokerimassan seoksesta; mukana taisi olla pieni nokare marsipaaniakin, koska hitaasti kuivuvana se antaa lisää muotoiluaikaa. Alustana oli pahvinpala, jonka päällystin sokerimassalla. Kakkuja oli kolme, joten koriste oli irtonainen.

 


Orkidea-koristeaiheen valitsin, koska juuri ennen tyttäremme syntymää huomasin, että yksi kasvattamistani orkideoista tekee kukkia. Se alkoikin kukkia sopivasti kevään merkiksi ennen juhlia. 

Minulla ei ole orkideamuottia, joten käytin hyväkseni liljamuottia terälehtiin ja omenankukkamuottia keskustaan. Isot pyöreät terälehdet leikkasin vapaalla kädellä. Orkidean keskustat olivat aika hankalia muotoilla, ja pari kertaa meinasi mennä hermot. Yhteensä kuuden ison orkidean tekeminen oli kyllä melko iso operaatio, mutta niitä oli hauska tehdä. 
  
Yhdessä kakussa oli kuvassa näkyvä punoskoriste alareunassa. Se oli vain peittämässä vähän ryppyyntynyttä ja epätasaista marsipaanikuorrutusta.




PS. Koristeiden tekeminen vauvanhoidon lomassa pakottaa aloittamaan projektin hyvissä ajoin ja organisoimaan työvaiheita järkevästi (kun vauva alkaa huutaa nälkäänsä, niin työn on parasta olla sellaisessa vaiheessa, että sen voi jättää kuivumaan, koska syötön jälkeen kukkamassa on jo ihan kuivaa). Kakkujen täyttämisen ja kokoamisen aikana minulla oli kyllä myös vauvanhoitoapua. 

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Valmistujaiskakku aviomiehelleni

Edellisen maratontekstin vastapainoksi pari kivaa kakkukuvaa (sisävalossa ja ulkovalossa). Jälleen koristelun ohjenuorana oli "keep it simple". Isoja kukkia lukuun ottamatta minulla oli jo valmiiksi aiemmin tehtyjä valkoisia sokerikukkia, joten koristeluun ei mennyt ihan älyttömän kauan. Kukkien keskustoihin sipaisin hieman vaaleanpunaista tomuväriä. Oksat spritsasin ruskeaksi värjätyllä pikeerillä, joka jäi vähän löysemmäksi kuin olin tarkoittanut, mutta koristelu sujui siitä huolimatta ihan siedettävästi. 



Täytteenä oli jälleen kerran vadelma-Dajm-limettitäyte. Vaikka se onkin ihanaa, niin nyt sitä on tullut tehtyä niin monta kertaa lyhyen ajan sisällä, että en ihan vähään aikaan aio siihen koskea. On aika kokeilla jotain muuta. Ehkä saatan jopa uskaltautua tekemään lisää kokeiluja vaaleilla kakkupohjilla ja niihin sopivilla täytteillä.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii vol. 2


Suklaa ja appelsiini, suklaa-appelsiini, appelsiinisuklaa on armoitettu parivaljakko. Joskus muinoin niiden yhdistäminen tuotti tällaisen, sinänsä onnistuneen, mutta hieman hennonmakuisen kakun, joten tällä kertaa olin vahvempien makujen perässä. Suklaakakkupohjan väliin tuli kaksi kerrosta appelsiinituorejuustomoussea ja yksi kerros aprikoosimarmeladia (moussekerros – marmeladikerros – moussekerros). Päälle suklaaganache ja reunoille kermavaahdon ja appelsiinituorejuuston seosta.

Tein kakun anopilleni, joka tilasi sen työpaikalleen juhlistaakseen viran saamista. Tämän takia en päässyt maistamaan valmista kakkua, mutta täyte yksin maistui erittäin hyvältä ja saamani palaute oli hyvää, joten uskallan kyllä suositella reseptiä.


Koristeet olivat jälleen kerran kukkamassaa. Tein ruusut ja liljat ihan viime tipassa, mutta ne ehtivät silti kovettua tarpeeksi. Varret pyörittelin kukkamassasta ja asettelin kosteina suoraan kakun päälle. Neilikka nuppuineen oli niin hankala tehdä ilman neilikkamuottia, että joko hankin muotin tai en tee enää neilikoita. Vähän jännitti, sulaisivatko koristeet suklaaganachen päällä, mutta ne olivat kuulemma ihan yhtenä kappaleena vielä kahden päivän päästä sen jälkeen, kun kakku oli matkannut Jyväskylästä pääkaupunkiseudulle. (Näin jälkikäteisnäkemyksenä tuosta koristeiden asettelusta: olisi pitänyt laittaa yksi isommista ruusuista liljojen toiselle, kermavaahtoreunuksen puolelle, niin kompositio olisi tasapainoisempi. Mutta näitä asettelujuttujahan voi aina vatvoa loputtomiin.)

Täytemousse on nopea ja yksinkertainen tehdä. Pelkkä appelsiinituorejuustokin antaa jo aika paljon appelsiinin makua, mutta minä käytin vahvistuksena vielä appelsiiniaromia, jota äitini oli ostanut Lidlistä (Belbake-merkkistä – en tiedä, kuuluvatko leivonta-aromit vakiovalikoimaan, vai oliko kyseessä kampanjatuote). Täytteeseen voisi toki lisätä myös hienoksi raastettua appelsiinin kuorta.


Kakkuun tuli siis

Suklaakakkupohja (5 munan versiona)
neljään osaan leikattuna, koska täytevälejä oli tässä kakussa kolme

– 1 prk Dronningholmin aprikoosimarmeladia

– 2 dl maitoa (vähälaktoosista) pohjien kostutukseen 


– Appelsiinimousse:

2 prk (400 g) Viola appelsiinituorejuustoa
4 dl vispikermaa
0,5 dl sokeria
2 liivatelehteä
pari rkl sitruunamehua (n. puolikkaan sitruunan mehu)
4 ml appelsiiniaromia (Lidlin Belbake-merkkistä, 2 pikkupullollista)

Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja sokeri. (Tuorejuusto on makeaa, joten sokeria tarvitsee melko vähän.)

Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi pienessä kattilassa. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi ja sekoita ne kuumaan sitruunamehuun.

Kaada liivateneste täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten. 

Sekoita lopuksi joukkoon appelsiiniaromi. Lisää aromia varovasti ja maistellen, koska eri merkkien aromeissa voi olla eroja.


– Kuorrutus:

Suklaaganache:
1,5 dl kuohukermaa
200 g tummaa suklaata

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Lämmitä kermaa kattilassa niin, että se on melko kuumaa muttei vielä kiehuvaa. Kaada suklaasula kerman joukkoon ja sekoita hyvin. Mikäli seos ei ole ihan tasaista, kuumenna varovasti levyllä. Kaada kakun päälle. ja anna jähmettyä jonkin aikaa ennen koristeiden lisäämistä.

Tällä ohjeella tuli niin paksu kerros ganachea tämänkokoisen kakun päälle, että sillä olisi varmaan kuorruttanut koko kakun. Mutta tämä oli tarkoituskin, koska halusin tumman suklaan olevan tärkeä elementti kakun makumaailmassa. 

Kermavaahto:
2 prk (5 dl) Flora Vispiä
1 pkt (200 g) Viola appelsiinituorejuustoa
tomusokeria maun mukaan (pari rkl)
(Tippa vihreää elintarvikeväriä)

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria.

Jos värjäät vaahtoa, väriä kannattaa alkaa lisätä jo kermaa vatkatessaan. Kermavaahto värjääntyy kauniisti jo varsin pienellä määrällä elintarvikeväriä.

Vielä varoituksen sana appelsiinituorejuustosta: siinä on sattumia, jotka voivat tukkia tyllan reikiä pursotettaessa. Kannattaa siis pursottaessaan pitää silmällä, että vaahto tulee nätisti ulos tyllasta.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Aladdinin taikalamppukakku (kuvapostaus)

Blogitauko pääsi jälleen venähtämään parin kuukauden mittaiseksi. Tällä kertaa syynä on ollut jälkikasvun syntymä helmikuussa (seliseli ja silleen).

Mutta iloinen perhetapahtuma ei kuitenkaan (tietenkään) ole merkinnyt ruoanlaiton tai kakkunäpertelyn lopettamista, vaan etenkin kakkurintamalla hommaan on tullut ihan uudenlaista kunnianhimoa. Vauva toki pakottaa organisoimaan töitä paremmin ja jakamaan projekteja pienempiin osiin (enää ei onnistu kakunteossa se wanha toimintatapa, että koristeiden väkertäminen jätetään viime tippaan).




Siskoni tilasi minulta synttärikakun maaliskuun jälkipuoliskolle. Lupasin hoitaa homman, koska leivoin samoihin aikoihin kakkupohjia valmiiksi pakastimeen vauvan nimiäisiä varten. Tilaukseen sisältyi pyyntö tehdä kakkuun taikalamppukoriste, koska juhlien teemana oli Disneyn elokuvat. Siitä syntyikin heti vahva visio koristelusta ja kakun värityksestä – ylellistä viininpunaista ja kultaa sekä vaaleanpunaisia ruusuja.

Kakku toimi myös kokeilualustana uudelle raaka-aineelle, nimittäin kukkamassalle (gumpaste), josta oli tarkoitus tehdä koristeet nimiäiskakkuihin. Kukkamassa on paljon elastisempaa kuin sokerimassa (fondant) tai marsipaani, joten siitä on helppo muotoilla hyvinkin ohuita ja elävän näköisiä kukkia tai muita koristeita. Samalla harjoittelin ruusujen tekemistä - ihan ensimmäistä kertaa. Netti on pullollaan hyviä ohjeita, eikä näihin kukkiin välttämättä tarvita terälehtimuotteja (minulla ei sellaista ollut), mutta lehtien ja verholehtien (joita ei tässä ole) tekemiseen muotit ovat lähes välttämättömiä.

Itse kakun sisältö oli sitä vanhaa tuttua suklaakakkua tuorejuusto-vadelma-daim-limettitäytteellä, koska sitähän kaikki aina haluavat... Kuorrutteena oli marsipaani, kun taas taikalamppu oli tehty marsipaanin ja kukkamassan seoksesta ja maalattu alkoholiin sekoitetulla kultaisella tomuvärillä.


Ja joo-o, kyllähän tuosta taikalampusta tuli ehkä vähän teekannun näköinen.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Valmistujaiskakku

Tällä kertaa postaan ihan vain kuvia ideaksi ja inspiraation lähteeksi, koska tämä kakku oli sisällöltään (ja mitoitukseltaan) samanlainen kuin aiempi ristiäiskakku.

Halusin valmistujaiskakkuuni yksinkertaisen ja elegantin koristelun. Tumma kuorrute ja valkoiset perhoset tekevätkin tyylikkään kontrastin.





Kakku on päällystetty kaakaojauheella värjätyllä marsipaanilla ja perhoset on spritsattu valkoisella candy meltsillä sekä kiinnitetty sulatetulla candy meltsillä. Kaakaojauhe tekee marsipaanista vähän jäykempää ja kuivempaa, joten pintaan jää helposti "vekkejä", jos kuorrutetta taittaa yhtään (mutta ei se haittaa, ainakin jos sen voi peittää koristeilla).

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Ristiäiskakku syysvauvalle



Olen vaatimattomasti sitä mieltä, että tämä on koristelultaan onnistunein kakkuni tähän mennessä. Teema (syksyn lehdet) tuli lapsen äidiltä, mutta muuten sain koristelussa vapaat kädet. Itse asiassa selkeä teema helpotti suunnittelutyötä, ja netistä oli helppo löytää lehtikoristeisia kakkuja, joista otin ideoita. Aluksi ajattelin tehdä kakkuun pelkkiä värikkäitä lehtiköynnöksiä valkoisella pohjalla, mutta sitten päätinkin yrittää myös vauvakoristeen muotoilemista.


Yllättävän helposti vauva muotoutui käsissäni, vaikken ollutkaan aiemmin tehnyt ihmishahmoja kakkuihini. Vauvan näpertelyyn kului aikaa ainakin parisen tuntia. (Lunttasin vähän mallia täältä ja täältä.)



Kakun strategiset mitat: 
- 6:n munan suklaakakkupohja
- Vadelma-Dajm-limettitäyte kolminkertaisena (alkuperäinen Kinuskikissalta, ks. oma sovellukseni alta)
- Voi-tomusokerikreemiä eristeenä kakun ja kuorrutteen välissä (tämäkin ohje Kinuskikissalta, tämänkokoiseen kakkuun tarvitsee n. 2 1/2 -kertaisen annoksen)
- 600 g valkoisella pastavärillä valkaistua valkoista marsipaania
- Koristeet marsipaania, jossa hieman sokerimassaa. Lehdet läpivärjätty, tehty lehtimuoteilla; eriväriset viirut saatu aikaan sekoittamalla perusväriseen massaan "huolimattomasti" elintarvikeväriä. Vauvan alustana paksu kartonki, johon sivelty elintarvikeliimaa ennen sokerimassalla päällystämistä. Koristeet liimattu paikoilleen elintarvikeliimalla.




Vadelma-Daim-limettitäyte (4:n munan kakkupohjan yhteen täyteväliin)

2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 limetin raastettu kuori
1/2 dl sokeria
2 rkl limettimehua
1-2 liivatelehteä
n. 80 g Daim-rakeita (kahteen täyteväliin 1 1/2 pussillista)
150 g jäisiä vadelmia, maun mukaan enemmänkin

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Teen täytteen yleensä minimiliivatteilla, eli neljän munan kakku onnistuu ihan hyvin 1:llä liivatteella per täyteväli. Kuuden munan kakku on jo niin raskas, että olen käyttänyt 4 liivatelehteä koko kakun täytteisiin.

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto, sokeri ja limetinkuoriraaste.

Kuumenna limettimehu pienessä kattilassa liedellä tai kahvikupissa mikrossa. Liota vedestä nostetut ja puristellut liivatelehdet siihen. Kaada liivateneste täytteen joukkoon ohuena nauhana ja sekoita samalla.

Sekoita joukkoon Daim-rakeet. Niitä voi maun mukaan laittaa enemmänkin, esim. kokonaisen pussillisen yhteen täyteväliin.

Kun olet levittänyt täytteen kakulle, painele täytteeseen vadelmia. Marjoja saa olla taas ihan vieri vieressä, varsinkin jos käytät pieniä metsävattuja.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Passionmoussetäytteinen lohikäärmekakku


Synttäreiden järjestäminen on vain tekosyy päästä tekemään hillittömän mielikuvituksellisia kakkuluomuksia, joten tänä vuonna skippasin enimmän juhlimisen ja tein kakun.

Mieleni teki kokeilla jotain aivan uutta: raikasta passionmoussea suklaakakun (kuinkas muutenkaan) välissä. Samalla kokeilin kakun päällysteenä jenkkityylistä italian meringue buttercreamia, eli vähän työläämpää, mutta parempaa voikreemiä.

Koska kyseessä oli omasta päästä pullahtaneen reseptin ensikokeilu, resepti tullee hieman jalostumaan mahdollisilla tulevilla tekokerroilla.

Maku oli erinomainen, ja rakenteestakin tuli hyvä, vaikka koinkin kauhun hetkiä moussea valmistaessani: Siinä vaiheessa, kun lisäsin passionpyreen ja liivatenesteen kerma-tuorejuustovaahtoon, tajusin, että tästähän tuli aika löysää. Niinpä paikkasin moussen rakennetta vatkatulla munanvalkuaisella. Tämä onkin kätevä kikka, koska valkuaisvaahto ilmavoittaa rakennetta, muttei maistu miltään.

Seuraavalla kerralla täytyy tehdä paksumpaa passionhilloa, että moussesta tulee vieläkin ilmavampaa. Jännitin myös, onko liivatetta tarpeeksi, mutta kyllä oli (tosin ei kolmaskaan liivatelehti vielä olisi täytettä liikaa jämäköittänyt, mutta mitä vähemmällä liivatteella selviää, sen parempi). 

Tulin muuten kehittäneeksi samalla omaan makuuni täydellisen hyydykekakun. Täyte vaatisi vain vähän enemmän liivatetta ja mahdollisesti sokeria – ja se olisi siinä. Yksi kerros tätä ja sitten päälle vielä valkosuklaamoussekerros, niin tuloksena olisi juustokakku, jossa yhdistyisivät upeasti kirpeys ja valkosuklaan ylellinen makeus.

Tulen testaamaan juustokakkureseptin jossain vaiheessa kesän mittaan.


Passionmousse 
(neljän munan kakkuun)

16 passionhedelmää (n. 350 g)
3 rkl hillosokeria
2 rkl limetti- tai sitruunamehua
2 liivatelehteä
3 dl vispikermaa
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl tomusokeria (voit laittaa enemmän, jos haluat makeampaa täytettä)
2 munanvalkuaista

pohjien kostutukseen ja mausteeksi:
n. 1 1/2 dl maitoa
1/2 prk lemon curdia

1. Valmista passionpyree: Halkaise hedelmät ja koverra sisus siivilään. Käytin teesiivilää, johon laitoin kerrallaan aina 1-2 hedelmää. Alussa hedelmän sisus näyttää tältä:


Hankaa ja painele lusikalla siemeniä niin, että hedelmäliha (oikeastaan mehu) irtoaa niistä ja painuu siivilän läpi. Lopulta jäljellä on pelkät siemenet. Siivilässä näkyvät keltaiset möntit olivat sellaisia, jotka eivät suostuneet menemään läpi.


Ohjeen mukaisesta määrästä hedelmiä pitäisi tulla n. 1 1/2 dl passionhedelmälitkua. Kuumenna tämä litku kiehuvaksi, ja lisää siihen sitten 3 rkl hillosokeria. Keittele noin 5 minuuttia sekoittaen. Jäähdytä kunnolla – tuloksena on koostumukseltaan mangososetta muistuttavaa muhjua. Hillosokeria olisi tosiaan saanut olla hieman enemmän, jotta pyreestä olisi tullut tanakampaa.

2. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Anna liota n. 10 minuuttia.

3. Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto nopeasti joukkoon. Nostele passionpyree varovasti vaahtoon.


4. Kuumenna limettimehu kiehuvaksi pienessä kattilassa. Puristele liivatteesta ylimääräinen vesi pois ja liuota lehdet mehuun. Anna jäähtyä hetken aikaa – kovin pitkä jäähdytysaika ei ole tarpeen, koska noin pieni määrä nestettä jäähtyy hetkessä. Kaada liivateneste ohuena nauhana moussen joukkoon koko ajan sekoittaen.

5. Erota kananmunien valkuaiset keltuaisista. Vatkaa ne kovaksi vaahdoksi. Älä vatkaa yli, jolloin valkuaisvaahdosta tulee kokkareista. Vaahto on valmista, kun se on tasaisen valkoista ja ilmavaa, ja voit kääntää kulhon ylösalaisin ilman, että se valuu mihinkään suuntaan. Nostele valkuaisvaahto mousseen.


Kakun täyttäminen

1. Voit käyttää kokoamisen apuna irtopohjavuoan reunaa, joka on halkaisijaltaan sama kuin kakku. Leikkaa leivinpaperista (tai reunakalvosta, jos sinulla on sellaisia hienouksia) vähän reunaa korkeampi kaistale ja vuoraa vuoka sillä. Laita pohjimmainen kakkulevy paikoilleen, kostuta se maidolla ja sivele päälle ohut kerros lemon curdia ennen täytteen levittämistä. Lemon curd ei ole pakollista, vaan kakusta tulee oikein maukas ilman sitäkin.

Laita keskimmäinen kakkulevy varovasti täytteen päälle ja toista edellä kuvattu. Lemon curdia levittäessäsi älä paina liikaa, ettei täyte pursua ulos tai painu kasaan.


Kakku kohoaa hieman vuoan reunan yli, mutta leivinpaperi pitää sen kasassa. Muista kostuttaa myös päällimmäinen levy. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa useita tunteja. Yön yli hyydytys on hyvä idea, koska tällöin kosteus tasaantuu ja maut jalostuvat.

Kuvassa kakku on ollut jääkaapissa, ja reunukset voi poistaa...


...minkä jälkeen se näyttää tältä. Kakku on valmis päällystettäväksi ja koristeltavaksi.



Italian meringue buttercream, eli italialainen marenkivoikreemi

Tein 2/3-annoksen, ja se riitti juuri ja juuri tämän kakun kuorruttamiseen. Tässä kuvattu täysi annos riittänee kuuden munan kakkuun.

Tämä on tosiaan astetta konstikkaampi voikreemi, mutta onneksi Whisk Kidiltä löytyy hyvä tutoriaali, jota seuraten minäkin onnistuin – tosin jouduin käyttämään myös vähän omia niksejä. Eli kannattaa kurkkia kuvat sieltä ja lukea ohje suomeksi tästä:

5 huoneenlämpöistä munanvalkuaista (käytä suuria munia, joiden paino kuorineen on n. 57 g – ainakin virikemunat olivat tarpeeksi suuria)
200 g + 50 g taloussokeria
225 g voita paloiteltuna noin teelusikallisen kokoisiksi paloiksi. Voin täytyy antaa olla huoneenlämmössä ainakin 30 minuuttia
(1 tl vaniljauutetta voikreemin maustamiseen)
1 dl vettä
(Lisäksi n. 40–50 g sulatettua tummaa suklaata)

Tarvitset teräskattilan, käsivatkaimen tai monitoimikoneen, elintarvikelämpömittarin (tai erityisen sokerilämpömittarin) ja nuolijan.

1. Aloita asettelemalla kaikki tarvikkeet ja ainekset pöydälle siten, että ne ovat kätevästi saatavilla. Erottele valkuaiset keltuaisista ja laita ne kulhoon, jossa ne vispataan.

2. Mittaa 200 g sokeria ja vesi kattilaan. Älä sekoita, koska se saattaa aiheuttaa sokerikiteiden syntymistä kuumennusvaiheessa. Laita myös lämpömittari kattilaan.

3. Ala kuumentaa sokeria. Pyöräytä kattilaa varovasti (älä kuitenkaan sekoita), niin että sokerikiteet asettuvat tasaisesti. Älä jätä sokeria itsekseen, koska se saattaa palaa pohjaan!

4. Kun sokerin lämpötila on 110 astetta, ala vispata munanvalkuaisia (vatkaa ensin matalalla teholla ja sitten korkealla). Kun valkuaisvaahto on löysää ja suurikuplaista, lisää 50 g sokeria ja jatka vatkaamista. Älä vatkaa valkuaisia liikaa, vaan vaahdon tulee olla tasaista ja valkoista; se on valmista heti, kun se pysyy ylösalaisin käänetyssä sekoituskulhossa. Seuraa samalla sokerin lämpötilaa - tavoitelämpötila on 118 astetta, eli ns. kiinteä pallo aste.

5. Kun valkuaisvaahto on valmista, ota sokerikattila toiseen käteen ja kaada sokeri ohuena nauhana valkuaisvaahtoon samalla vatkaten (korkea teho). Koeta välttää sokeriliemen osumista kulhon reunoille tai vatkaimeen, koska tällöin sokeri jähmettyy ja vaahtoon tulee kovia sokeripaloja. Eli kaada liemi mahdollisimman keskelle vaahtoon. Vatkaa n. 10-15 minuuttia kunnes vaahto on jäähtynyt.

6. Pidä vatkain käynnissä ja ala lisätä voita. Lisää aina pala kerrallaan ja odota n. 15 sekuntia ennen seuraavan lisäämistä niin, että jokainen pala ehtii sekoittua vaahtoon kunnolla. Kaavi reunat puhtaiksi nuolijalla silloin tällöin.

7. Kun kaikki voi on lisätty, kreemi muuttuu löysäksi. Tämä kuuluu asiaan. Jatka vatkaamista suurella teholla n. 10-15 minuuttia. Tänä aikana kreemin pitäisi hiljalleen kiinteytyä, sitten mennä juoksettuneen näköiseksi ja sitten kiinteytyä lopulliseen muotoonsa. Jos näin ei tapahdu, laita kreemi hetkeksi (n. 10 min) jääkaappiin jäähtymään. Kun kuorrute on kuohkeaa, voit sekoittaa siihen haluamaasi maustetta (vaniljauutetta, suklaata, hilloa) tai väriainetta.

Tiinan lisävinkki: Jos kreemistä tulee liian tahkean, "voisen" tuntuista eikä se tahdo vatkautua kuohkeaksi, lisää siihen kylmää vettä teelusikallinen kerrallaan. Ongelmana on tällöin todennäköisesti liian suuri rasvapitoisuus, joka estää vaahtoutumisen (rasvapitoisuuden merkitys on tuttu suklaachantillyn teosta) - eihän puhdas voikaan vaahtoudu kunnolla. Kreemin voi värjätä ja maustaa suklaalla - sulata mikrossa n. 50 g tummaa suklaata ja anna sen jäähtyä suunnilleen huoneenlämpöiseksi. Sekoita se sitten kuorrutteen joukkoon.

Kakun kuorruttaminen ja koristelu

1. Tee ensin "crumb coat" eli levitä kakun päälle ihan ohut kerros kuorrutetta, joka sitoo murut ja estää niitä sotkemasta varsinaista kuorrutepintaa.


2. Levitä sitten loput kuorrutteesta. Levitän kuorrutteen aina ensin sivuille niin, että sitä on suunnilleen yhtä paljon kaikkialla, sitten päälle. Tasoita kuorrute lastalla tai raapalla. Jos käsittelet kakun sivut kuvioraapalla, niitä ei tarvitse tasoittaa ihan älyttömän tarkasti.


3. Ripottele päälle dajm-rakeita. Niillä saa myös hyvin peiteltyä pikkuvirheet.


4. Sitten voitkin asetella muut koristeet haluamallasi tavalla. Jos laitat kakkuun enemmän kukkia, niin niille kannattaa jättää koloja, joissa ei ole rakeita. Koristeet olivat tällä kertaa mantelimassalla pehmennettyä sokerimassaa, kun sokerimassaklönttini oli vähän päässyt kuivahtamaan ja näin ollen sitä piti hieman pehmentää. Mantelimassa/marsipaani tekee sokerimassasta helpompaa muotoilla, kun se ei kuivahda heti, mutta koristeista tulee vähän heikompia. 


Lopuksi vielä poikkileikkaus.