sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Ristiäiskakku syysvauvalle



Olen vaatimattomasti sitä mieltä, että tämä on koristelultaan onnistunein kakkuni tähän mennessä. Teema (syksyn lehdet) tuli lapsen äidiltä, mutta muuten sain koristelussa vapaat kädet. Itse asiassa selkeä teema helpotti suunnittelutyötä, ja netistä oli helppo löytää lehtikoristeisia kakkuja, joista otin ideoita. Aluksi ajattelin tehdä kakkuun pelkkiä värikkäitä lehtiköynnöksiä valkoisella pohjalla, mutta sitten päätinkin yrittää myös vauvakoristeen muotoilemista.


Yllättävän helposti vauva muotoutui käsissäni, vaikken ollutkaan aiemmin tehnyt ihmishahmoja kakkuihini. Vauvan näpertelyyn kului aikaa ainakin parisen tuntia. (Lunttasin vähän mallia täältä ja täältä.)



Kakun strategiset mitat: 
- 6:n munan suklaakakkupohja
- Vadelma-Dajm-limettitäyte kolminkertaisena (alkuperäinen Kinuskikissalta, ks. oma sovellukseni alta)
- Voi-tomusokerikreemiä eristeenä kakun ja kuorrutteen välissä (tämäkin ohje Kinuskikissalta, tämänkokoiseen kakkuun tarvitsee n. 2 1/2 -kertaisen annoksen)
- 600 g valkoisella pastavärillä valkaistua valkoista marsipaania
- Koristeet marsipaania, jossa hieman sokerimassaa. Lehdet läpivärjätty, tehty lehtimuoteilla; eriväriset viirut saatu aikaan sekoittamalla perusväriseen massaan "huolimattomasti" elintarvikeväriä. Vauvan alustana paksu kartonki, johon sivelty elintarvikeliimaa ennen sokerimassalla päällystämistä. Koristeet liimattu paikoilleen elintarvikeliimalla.




Vadelma-Daim-limettitäyte (4:n munan kakkupohjan yhteen täyteväliin)

2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 limetin raastettu kuori
1/2 dl sokeria
2 rkl limettimehua
1-2 liivatelehteä
n. 80 g Daim-rakeita (kahteen täyteväliin 1 1/2 pussillista)
150 g jäisiä vadelmia, maun mukaan enemmänkin

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Teen täytteen yleensä minimiliivatteilla, eli neljän munan kakku onnistuu ihan hyvin 1:llä liivatteella per täyteväli. Kuuden munan kakku on jo niin raskas, että olen käyttänyt 4 liivatelehteä koko kakun täytteisiin.

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto, sokeri ja limetinkuoriraaste.

Kuumenna limettimehu pienessä kattilassa liedellä tai kahvikupissa mikrossa. Liota vedestä nostetut ja puristellut liivatelehdet siihen. Kaada liivateneste täytteen joukkoon ohuena nauhana ja sekoita samalla.

Sekoita joukkoon Daim-rakeet. Niitä voi maun mukaan laittaa enemmänkin, esim. kokonaisen pussillisen yhteen täyteväliin.

Kun olet levittänyt täytteen kakulle, painele täytteeseen vadelmia. Marjoja saa olla taas ihan vieri vieressä, varsinkin jos käytät pieniä metsävattuja.

2 kommenttia: