Näytetään tekstit, joissa on tunniste pekoni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pekoni. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. heinäkuuta 2011

Avokado-tomaattisalaatti ja pekonimunat

Taas on laiskottanut, ja niinpä rästireseptejä on kertynyt pilvin pimein. Kesäisiä reseptejä on nyt luvassa: paljon kasviksia, raparperia ja mansikoita.

Tein tässä eräänä tiistaina peliporukalle vaihtelun vuoksi suolaista tarjottajavaa. Avokado-tomaattisalaatin ohjeen lainasin HS:n ruokasivuilta ja pekonimunien resepti taas on bongattu kitiseltä. Tällä kertaa en sooloillut, vaan noudatin reseptejä orjallisesti. Unohdin laittaa salaattiin pinjansiemeniä, mutta hyvää se oli noinkin. Mutta kannattaa kokeilla pinjansiemeniä – ne ovat hyviä.



Avokado-tomaattisalaatti
n. 4:lle, ei mikään valtava annos

6 tomaattia
2 avokadoa
8 mustaa tai vihreää oliivia tai 1/2 dl viipaloituja oliiveja
2 ruukkua jääsalaattia (tai miksei vaikka jäävuorisalaattia)
(paahdettuja pinjansiemeniä)

kastike:
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl sokeria
1/4 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1/2 dl rypsiöljyä
10 lehteä tuoretta basilikaa (tai 1 tl kuivattua)

Sekoita kastikkeen ainekset.

Paloittele kasvikset haluamallasi tavalla. Jos ihmettelet, miten avokadon saa siististi palasiksi, niin katso hyvä tutoriaali (myös video!) Puolialastomalta kokilta. Jos laitat salaattiin pinjansiemeniä, paahda ne nopeasti kuivalla pannulla.

Kokoa salaatti hienosti laittamalla salaatinlehdet alle ja muut ainekset siihen keoksi päälle. Tai sitten vain sekoita kaikki ja heitä kastike päälle.



Pekonimunat
Koska pekoni on hyvää.

kananmunia
pekonia (1 siivu/muna)
tomaatteja
juustoraastetta tai -viipaleita
oreganoa

Vuoraa muffinssivuoan reunat pekonilla. Riko jokaisen pekonirenkaan keskelle kananmuna.

Laita jokaisen munan päälle tomaattiviipale ja ripaus oreganoa.

Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Kuorruta sopivalla määrällä juustoraastetta ja paista vielä 5 minuuttia.

Hyvää niin kuumana kuin kylmänäkin.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Club sandwich


1 annos

3 viipaletta paahtoleipää
1 hunajamarinoitu (tai vastaava) broileripihvi
4 viipaletta pekonia
pari salaatinlehteä (jäävuorisalaattia)
1 tomaatti
pieni punasipuli
3 rkl majoneesia

Viipaloi tomaatti niin, että saat neljä isoa viipaletta (ei kantapaloja). Viipaloi sipuli. Yhteen annokseen ei saa koko sipulia käytettyä.

Paista pekoni rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle valumaan. Paista broileripihvi pekonirasvassa. Sillä aikaa, kun broileri paistuu, paahda leipäviipaleet.

Kokoa leipä: Levitä majoneesia leipäviipaleille. En yleensä mittaa majoneesia, vaan ruuttaan vain reilusti suoraan tuubista. Pane alimmaisen viipaleen päälle salaatinlehti, sitten kaksi tomaattiviipaletta, pari sipuliviipaletta, kanapihvi ja kaksi siivua pekonia. Pane tämän päälle leipäviipale. Pane toisen leipäviipaleen päälle taas salaatinlehti, kaksi siivua tomaattia, sipulia ja kaksi pekoniviipaletta. Aseta päällimmäiseksi leipäviipale majoneesipuoli alaspäin.

Yritä syödä sotkematta itseäsi kovin pahasti.