sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Laskiaspullat

Laskiaispullia pitää syödä liikaa ainakin kerran vuodessa, koska pullan, kermavaahdon ja mantelimassan/hillon yhdistelmä nyt vain on vastustamaton. (Mutta älä vain herran tähden syö kolmea pullaa putkeen, älä ainakaan näitä valtavia pulliaisia! Siitä tulee paha olo.)

Tee annos pullataikinaa. Anna kohota ohjeen mukaan. Pyörittele taikinasta pullia – tästä annoksesta tulee 16 isoa pullaa. Kohota kunnolla ennen paistamista. Voit koristella pullat munalla voitelemisen jälkeen joko raesokerilla tai mantelilastuilla. Paista 225 asteessa 15 minuuttia.

Pullat valmiina leikattaviksi ja täytettäviksi. 


Halkaise pullat ja koverra hieman sisusta pois.



Jos täytät pullat mantelimassalla, niin sekoita mantelimassa ja poiskoverrettu pullan sisus ja notkista maidolla tai vedellä. Mantelitäyte näyttää lähinnä kaurapuurolta. Mantelimassalla täyttäminen on kuulemma suomenruotsalainen tapa. Minä pidän tästä täytteestä enemmän kuin hillosta, mutta minulla onkin rantaruotsalaisia sukujuuria...



Lopuksi täytä pulla mantelimassalla tai hillolla ja laita väliin liikaa kermavaahtoa. Laskiaispullaa syödessä kermaa kuuluu olla korvissa ja kyynärpäissä asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti