sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Appelsiinijuustokakku

Näin tämän ohjeen Yhteishyvä-ruokalehdessä (ohje löytyy myös täältä), ja se vaikutti hyvältä. Ja hyväähän se olikin, vaikkakaan ei mitään maailman ihmeellisintä kakkua. Täyte oli varsin herkullinen, mutta pohja jätti toivomisen varaa: se oli mielestäni liian mauton ja mitäänsanomaton. Pohjan voisikin tehdä kokonaan eri tavalla, esimerkiksi suklaakekseistä (n. 200 g murskattuja suklaakeksejä ja 100 g voisulaa) tai sitten sekoittaa reseptin murotaikinapohjaan appelsiininkuoriraastetta makua ja happamuutta antamaan.

Plussaa helppoudesta: kakun tekemiseen ei tarvita välttämättä edes sähkövatkainta, vaan sen saa tehtyä ihan vispilälläkin.

Kakku on kuvattu kynttilänvalossa taiteellisen vaikutelman aikaansaamiseksi.

12 annosta

Pohja
150 g huoneenlämpöistä voita
3 rkl sokeria
1 kananmuna
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Täyte
2 prk (à 200 g) appelsiinituorejuustoa
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja

Voitele 24-senttinen irtopohjavuoka.

Tee pohja. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita vehnäjauhot joukkoon. Kauli taikina ympyräksi ja asettele vuoan pohjalle ja reunoille tai painele se sormin vuokaan (minä tein näin).

Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi massaksi. Kaada vuokaan pohjan päälle.

Paista 175 asteisessa uunissa n. 50 minuuttia. Anna kakun vetäytyä ja jäähtyä hyvin ennen tarjoilua. Se on parhaimmillaan vasta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Tein kakun keskiviikkoiltana ja söin viimeisen palan sunnuntaina, ja se oli edelleen oikein hyvää, eli kyseessä on varsin säilyvä kakku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti