tiistai 1. syyskuuta 2015

Ristiäiskakku pienelle pojalle

Hei taas!

En ole lopettanut kakkujen tekemistä tai ruuanlaittoa, mutta olen joutunut priorisoimaan käsillä tekemisen kirjoittamisen edelle, eli blogi on (taas) ollut hunningolla. 


Nyt kun olen vielä mennyt työllistymään, niin aika on vielä vähän enemmän kortilla. Mutta teen kyllä edelleen kakkuja tilauksesta, mikäli se sattuu sopimaan aikatauluihini.

Elokuussa oli pienen pojan ristiäiset, johon toivottiin suklaakku vadelma-Dajm-limettitäytteellä, valkosuklaakreemikuorrutteella ja violeteilla koristeilla. Kutsukortista poimin linnunpesämotiivin ja laitoin vauvan pötköttelemään pesään.

Koristeet olivat jälleen sokeri- ja kukkamassan seosta.


Tein tällä kertaa aika korkean (ja massiivisen kakun), joka oli mitoitettu n. 30 hengelle. Aika hyvin osui nappiin mitoitus, vähän jäi seuraavallekin päivälle syötävää.

Reseptit kakkuun:
- 2 kpl neljän munan suklaakakkupohjia
- Maitoa kostutukseen
- Vadelma-Daim-limettitäyte vähän vajaana kaksinkertaisena (laitoin mm. suhteessa vähemmän limettiä, koska limetit olivat isoja)
- Valkosuklaakreemi 1,5-kertaisena




Jostain syystä (varmaan vadelmien takia) kakku vuosi tai hikoili vähän. Täytteeseen lisätyt jäiset vadelmat ovat aina vähän vuotoriski, mutta tuntuu olevan ihan tuurista kiinni, vuotaako mehua ulospäin vai ei.




Kuorruttamisen kanssa oli kauhea kiire, joten lopputuloksesta tuli vähän epätasainen, etenkin kun huolellisesta esikuorruttamisesta huolimatta kakkupohja tahtoi lähteä muruina mukaan. Vielä kun keksisi, miten tällaisen sileän kuorrutteen kanssa yleäreunan saa tasaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti