sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Granaattiomenapavlova à la Nox

Glorian Ruoka & viini -lehden joulukuun numerossa oli houkuttelevalta vaikuttava pavlovaohje. Ensikokeilun tein alkuperäistä reseptiä noudattaen, mutta koska mieheni ei lämmennyt kahviaromille, niin kehitin jälkiruoasta oman versioni, jossa kahvilla maustettu kermavaahto on korvattu suklaakermalla.


Pavlovan pohjan voi tehdä myös kauniiksi levyksi, mutta minä käytin tällä kertaa marengin paloja, koska minulla oli vain yksi valtava pavlovalevy, joka olisi ollut liikaa neljälle (ja puolelle) syöjälle.

Pavlovan osat voi valmistella etukäteen, mutta se kannattaa koota vasta juuri ennen tarjoilua, ettei marenkilevy pehmene. 

4-5 annosta

Marenki:
2 munanvalkuaista (huoneenlämpöistä)
1 1/4 dl sokeria
1 tl maissitärkkelystä

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Vaahdota valkuaisia sähkövatkaimella ensin pienellä teholla hieman, lisää sitten sokeria vähitellen ja vatkaa kovaksi. Siivilöi maissitärkkelys vaahtoon ja sekoita.

Jos marenki on rakeista (sokerin takia), niin ei haittaa, mutta tämän pystyy välttämään aloittamalla sokerin lisäämisen tarpeeksi aikaisin.

Levitä vaahto uunipellille kiekoksi (halkaisijaltaan n. 18-20 cm). Paista marenkia uunissa 1 tunti. Käännä sitten pelti ja paista vielä 30 minuuttia. Kytke virta pois ja anna marengin olla jälkilämmössä n. tunnin verran. Anna marengin jäähtyä hyvin ennen täyttämistä.

Täyte:
Suklaakerma: 2 dl kuohukermaa + 50-60 g ihan mitä vain suklaata (jos käytät tummaa, sokeria voi tarvita enemmän).
1-2 rkl tomusokeria
yhden vaniljatangon siemenet
1/2 dl mantelilastuja
1/2-1 granaattiomenan siemenet
(suklaalastuja)

Tee suklaakerma hyvissä ajoin, jotta se ehtii jäähtyä. Kuumenna kerma kattilassa kiehumispisteeseen. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon vähitelleen suklaa pieninä paloina. Sekoita, kunnes kaikki suklaa on sulanut ja seos on tasaista.

Anna kerman jäähtyä jääkaappikylmäksi. Vatkaa sähkövatkaimella. Jätä vaahto löysähköksi, koska muuten se saattaa muuttua rakeiseksi (juoksettua). 

Sekoita suklaakermaan tomusokeri (jos käytät valkosuklaata, sokeria ei välttämättä tarvita) ja vaniljansiemenet.

Paahda mantelilastut kuivalla valurautapannulla niin, että ne saavat hieman väriä. Mantelia pitää sekoittaa tai ravistella jatkuvasti, ettei se kärähdä. 

Kokoa pavlova: Levitä marenkipohjan päälle suklaakerma ja ripottele sen päälle granaattiomenan siemeniä ja mantelilastuja. Jos haluat vielä suklaisempaa tavaraa, niin voit koristella luomuksen vielä suklaalastuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti