Bebet ovat ällöttäviä. Ne ovat kammottavan makeita ja voisia ja kermaisia. Bebet ovat ihania. Niissä yhdistyy taivaallisen makea ja täydellisen samettinen täyte mureaan pohjaan ja vaaleanpunaiseen - tämä on oikeasti tärkeää! - sokerivesikuorrutukseen. Ne ovat keino päästä taivaan porteille ilman seksiä tai suklaata. Eli pitihän niiden tekemistä kokeilla, kun resepti sattui silmään Kinuskikissan blogissa (Isun bebet - jos haluatte kunnon vaihekuvia, niin sinne, mars!) (Muuten, olenko koko blogiurani aikana viitannut kertaakaan kehenkään toiseen blogistiin?) Mutta en voinut olla mestaroimatta tätäkään reseptiä hieman, koska olen aina halunnut bebeni vadelmahillolla ja minun teki myös mieli raikastaa kuorrutetta sitruunamehulla.
Lopputuloksena oli leivoksia, jotka peittosivat konditoriatekeleet mennen tullen ja upposivat yleisöön kuin veitsi voihin. Yleisö eli roolipeliporukka on muuten leipurointini kannalta ensiarvoisen tärkeä asia: leipoisin varmaan puolet tai jopa kaksi kolmannesta vähemmän, jos en voisi syöttää tekeleitäni itseni lisäksi jollekulle muullekin kuin miehelleni. Niin että pojat, kiitos siitä, että olette olemassa! Let them eat cake!
Kamalan ihanat bebet
25-30 kpl
Pohja:
200 g huoneenlämpöistä voita
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
4 1/2 dl vehnäjauhoja
Täyte:
3 1/2 rkl sokeria
4 tl perunajauhoa (perunatärkkelystä)
1 3/4 dl kuohukermaa
2 keltuaista
175 g huoneenlämpöistä voita
2 tl vaniljasokeria
Vadelmamarmeladia tai hilloa
Kuorrute:
4 dl tomusokeria (kannattaa varata ylimääräistä)
2 rkl vettä ja 2 rkl sitruunamehua (tai 4 rkl vettä)
punaista elintarvikeväriä
nonparelleja
Valmista pohjat: Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna ja jauhot n. 1 dl kerrallaan. Älä vatkaa liikaa jauhoja lisätessäsi. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Käytin pohjien paistamiseen normaalikokoisia muffinipeltejä, koska en omista pieniä leivosvuokia. Toinen pelleistä oli metallinen ja toinen silikoninen. Metallinen (ks. kuva) osoittautui paremmaksi, koska siinä pohjat eivät kohonneet niin helposti keskeltä.
Kuva lainattu täältä.
Tee taikinasta pieniä palloja ja painele ne vuokiin niin, että taikinan reunat ulottuvat suunnilleen "kupin" reunan puoleen väliin (vähän yli). Taikina saa olla aika ohutta, sillä se kohoaa hieman uunissa ja reunat laskeutuvat vähän. Ensimmäisten kuppien täyttäminen voi olla vähän hakemista, mutta hommaan löytää nopeasti tuntuman. Ennen paistamista pistele pohjiin muutama reikä cocktailtikulla (estää kohoamista). Pinnoitettuja tai silikonisia muffinipeltejä ei tarvitse voidella, koska taikina on tarpeeksi rasvaista itsessään.
Paista pohjia uunin keski- tai ylätasolla n. 10-12 minuuttia eli kunnes reunat saavat aivan aavistuksen väriä. Jos pohjat kohoavat kuperiksi, voit painaltaa niitä varovasti juuri uunista ottamisen jälkeen.
Anna pohjien jäähtyä hetken aikaa (10-15 min.) ennen kuin kumoat ne. Minun muffinipelleistäni pohjat irtosivat varsin helposti ilman mitään vippaskonsteja. Pohjien pitää olla kumotessa lämpimiä, etteivät ne jämähdä peltiin kiinni.
Tee täyte: Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma ja keltuaiset ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna vispilällä sekoitellen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Sen ei tosiaan tarvitse muuta kuin pulpahtaa, sillä se sakenee silmänräpäyksessä. Älä pelästy, vaikka kiisselisi olisi paksua kuin liisteri, keltaista ja kokkareista! Minä meinasin säikähtää, mutta ei se ollut juoksettunutta, vaan vatkaantui aivan tasaiseksi. Jäähdytä kiisseli vaikkapa pitämällä kattilaa kylmässä vedessä.
Vatkaa voi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kiisseli ja vaniljasokeri. Tuloksena on vaalea, samettinen ja löysähkö, mutta silti kuohkea seos.
Täytä pohjat: Levitä pohjalle nokare vadelmamarmeladia ja siihen päälle ruokalusikalla kunnon klöntti täytettä. Kuvan leivoksissa on vähän liikaa täytettä, koska ne ovat ensimmäiset täyttämäni ja jouduin toteamaan täytteen määrän rajallisuuden ja tasaamaan sitä. Tasoita täyte lusikalla.
Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa. Lopuksi valmista kuorrute (kuorrutetta voi tarvita enemmänkin kuin ohje sanoo). Sekoita vesi (ja sitruunamehu) ja tomusokeri tasaiseksi, värjää elintarvikevärillä. Kuorrute saa olla löysähköä, jotta se levittyy kauniisti. Kuorrutteen levittäminen lusikalla oli hankalaa, joten käytin pakastepussia, jonka kulmaan leikkasin pienen reiän. Aloitin keskeltä ja "piirsin" spiraalia kuorrutteella. Tasoittelin lopuksi mahdolliset kolot ja reunan yli valuneen kuorrutteen. Ripottele kuorrutteen päälle nonparelleja. Kuorrute ei jähmety kokonaan, koska se ei sisällä munanvalkuaista.
Säilytä leivokset jääkaapissa. Ne voi myös pakastaa.
Herkullisen näköisiä bebejä - pitäisköhän mun harjoitella tota leipomista lisää ja kokeilla näitä :)
VastaaPoista*Yllytys* Ei noi ole vaikeita, mutta näpertelyä niissä piisaa.
VastaaPoistaSori terminillitys mutta noi ei kyllä ole oikeasti bebejä. Bebeissä on toki muropohja mutta myös voikreemi ja pomada jota sokerivesikuorrute ei oikein kykene korvaamaan. Ei sillä, ihan hyvältä noi leivokset kuulostaa, bebejä ne vain ei oo. (Ei pahalla!)
VastaaPoistaKiitos rakentavasta kritiikistä. Voisihan noita kutsua tietenkin vaikka vaaleanpunaisiksi leivoksiksi, mutta minusta ne ovat tarpeeksi lähellä bebejä, jotta niitä voi nimittää bebeiksi. Jos joku googlettaa bebet ja etsii reseptiä, jonka voi toteuttaa kotikeittiössä, niin tämä on mielestäni ihan varteenotettava vaihtoehto mm. sen takia, että käsittääkseni pomadaa on vaikea tehdä kotikeittiössä (pikainen googletus ei tuottanut yhtään ohjetta) eikä valmista sellaista kai myydä tavallisille kuolevaisille.
VastaaPoistaVoikreemiä taas on ihan helppo tehdä. Pomada on tärkeä mutta ehkä sen puuttumisen saisi anteeksi kunhan kreemi ois oikea. Mut joo - samantyyppisiin ohjeisiin törmää vain blogeissa ihan liikaa ja.. se ärsyttää mua. ;)
VastaaPoistaIlman sarvia ja hampaita: Jos sinulla on esittää "aito ja alkuperäinen" beben voikreemiresepti, niin otan sellaisen mielelläni vastaan. Voikreemejäkin kun näyttää - jälleen googletuksen perusteella - olevan monenlaisia. Kakkujen koristeluun käytettävä voikreemi esimerkiksi sisältää voita, tomusokeria (ja vaniljaa/vanilliinia), mutta se on kyllä niin stydiä (=yksiulotteisella tavalla ällömakeaa ja rasvaista) tavaraa, etten suin surminkaan täyttäisi sillä leivonnaisia. Joku muu voisi täyttääkin, sillä makuja on monia.
VastaaPoistaMutta tässähän päästään jo semanttiseen keskusteluun siitä, mikä on bebe tai yhtä hyvin jokin leipomus X. Mikä on ratkaiseva tekijä/ainesosa määritettäessä jonkin asian nimeä tai olemusta? Tekeekö bebestä beben tietynlainen makumaailma, vaaleanpunaisuus vai tietty ainesosalista? Onko tarte Tatin autenttista, jos pohjan tekee valmisvoitaikinasta eikä itsesekoitetusta ransakalaisesta piirastaikinasta, vai ovatko sittenkin omenat sekä piiraan "muoto" olennainen määrittävä tekijä? Minä en osaa vastata näihin kysymyksiin. Ehkä sinä osaat?
Ihan just sellaista kamalan makeaa ja ällön raskasta voikreemiä laitetaan bebeihin. Blogeissa yleensä käytetään ns. pikavoikreemiä jossa on tomusokeria mutta perusvoikreemissä on voita ja keitetty sokeriliemi. En mä niissä koskaan suurta eroa ole huomannut. Beben viehätys on mulle siinä ettei se todellakaan ole moderni vaan pieni, vaatimaton ja tunkkainen.
VastaaPoistaGooglasin "bebe leivos historia" ja tokassa sivustossa sanottiin näin: "Bebe-leivos -- voikreemillä täytetty makea murokuppi, vaaleanpunainen
sokerikuorrutus." Mun mielestä beben tärkeät elementit ovat murokuppi ja voikreemi, kyllähän se hillokin sinne kuuluu ja mielellään pomada. Mutta ilman muropohjaa ja voikreemiä ei ole bebeä. Oon sen verran inha nipottaja että haluan mun bebeni myös oikean muotoisena, sileäreunaisena. Sen sijaan hillon makua, pomadan makua ja väriä ja voikreemin makua voi vaihdella. Jos joku tekis bebensä suklaamuromassaan niin sekin ois ok.
Osaan mä vastata noihin loppuihinkin kysymyksiin. Tästähän vois melkein blogata.
Multa muuten löytyy voikreemiresepti jolla olen täyttänyt bebeni kouluaikoina. Se on yhtä aito ja alkuperäinen kuin muutkin voikreemireseptit. Ei siis itsessään mitenkään ihmeellinen.
VastaaPoistaNo, mä pidin näistä bebeistä enemmän kuin konditoriasta ostetuista, joten pitäytynen itsepäisesti tässä reseptissä. ;) Pomadaa kyllä käyttäisin mielelläni (ja tekisin berliininmunkkeja), jos sitä vain saisi käsiinsä jostain.
VastaaPoistaJa itse asiassa mietin ihan samaa, että voisin kirjoittaa bloggauksen ruoanlaiton semantiikasta, koska minulla on kyllä jonkinlaisia näkemyksiä asiasta.