sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Suklaapikkuleivät

Teen aivan liian harvoin pikkuleipiä, cookieseja, keksejä tai mitä ne nyt ovat. Pikkuleivät ovat hyviä ja lähes idioottivarmoja: sekoita ja paista, siinä se. Eli tästä lähtien lupaan tehdä useammin keksejä.

Törmäsin tähän suklaamurupikkuleipien reseptiin eräällä nettifoorumilla. Sovelsin ohjetta hieman, koska minulla ei ollut kaikkia aineita – juoksevan margariinin asemesta käytin voita, rypsiöljyä ja vettä ja fariinisokerin asemesta intiaanisokeria. Tämä on hyvä perusohje, jota voi muuntaa mieleisekseen esim. lisäämällä pähkinöitä tai kuivattuja marjoja/hedelmiä.

PS. Tsekkaa myös tämä resepti. 



N. 50 pikkuleipää

3 dl voisulaa tai 1 dl voisulaa + 1 dl rypsiöljyä + 0,5 dl vettä (alkuperäisessä ohjeessa 3 dl juoksevaa margariinia)
2,5 dl sokeria
2,5 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
6–8 dl jauhoja
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
300 g suklaata (esim. 200 g tummaa ja 100 g maitosuklaata tai toisinpäin)

Leikkaa suklaa terävällä veitsellä rouheiksi paloiksi. Leikkasin jokaisen suklaapalan neljään tai kuuteen osaan.

Sekoita hyvin rasva, sokeri, fariinisokeri ja kananmunat.

Lisää jauhot, sooda, vaniljasokeri ja suola. Lisää lopuksi suklaapalat ja sekoita hyvin.

Nostele taikinasta lusikalla nokareita leivinpaperoidulle pellille. Jätä leviämisvaraa. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 8–10 minuuttia. Keksit saavat jäädä keskeltä pehmeiksi.

6 kommenttia:

  1. Nammm, lähetäpä tänne yksi! Ja täälläpä olis jotain sulle :) --> http://gingerjamms.blogspot.com/2011/04/what-gorgeous-blogger.html

    VastaaPoista
  2. Ohjeessa 2x 1tl suolaa, pitäisi ilm toisen olla SOODAA koska sellaista lisätään jauhojen kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos virheen bongaamisesta. Tosiaan pitäisi olla soodaa. Kämmi korjattu.

      Poista
  3. Onko fariinisokeri tässä reseptissä olennainen.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän fariinisokeri tuo makuun täyteläisyyttä ja eri tavalla mausteisuutta kuin normisokeri, mutta ei se sinänsä rakenteeseen tai leipoutuvuuteen vaikuta. Eli maun kannalta on minusta olennainen, muuten ei. :)

      Poista