sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kakkujyyrä*

Minä olen sellainen. En ole vielä löytänyt sokerikakkupohjaa, josta pitäisin. Niinpä teen kakut aina iänikuisella suklaapohjalla (sama kuin tässä kakussa). Tällä kertaa väliin tuli kinuskia, tuorejuustoa ja punaherukoita. Täyte on sovellettu Kinuskikissan kinuski-puolukkatäytteestä. Rukkasin ainemääriä oman makuni mukaan, joten minun versiossani on muutakin eroa alkuperäiseen kuin pelkät marjat.


Ja tämähän oli taas näitä roolipelikakkuja, joten se on mitoitettu suunniilleen 6:lle hengelle (mutta siitä riittää vähän isommallekin porukalle, jos syöjät eivät ole maailman suurimpia lohnakkeita).


Kinuski-punaherukkatäyte

Kinuski
1 1/2 dl kuohukermaa
1 1/2 dl fariinisokeria

Tee kinuski hyvissä ajoin valmiiksi, koska sen pitää olla kylmää vaahdotettaessa.

Mittaa kerma ja fariinisokeri teflonkattilaan. Kuumenna hämmentäen  kiehuvaksi. Anna kiehua pari–kolme minuuttia (muista sekoittaa koko ajan!). Jäähdytä ja pane jääkaappiin odottamaan.

Lisäksi
1 dl vaahtoutuvaa kermaa
100 g tuorejuustoa
1 liivatelehti
2 rkl vettä
n. 5 dl punaherukoita (säästä muutama terttu koristeluun)

Vaahdota kinuskikastike täydellä teholla. Vaahdosta ei tule kermavaahtomaista, vaan vähän vähemmän kuohkeaa, ja se vaahtoutuu todella nopeasti. Varo, ettet vaahdota yli! Minulle kävi näin ja vaahto juoksettui, mutta onneksi olin tehnyt ylimääräistä kinuskia.

Vatkaa 1 dl kermaa löysähköksi vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto joukkoon nopeasti. Sekoita kermavaahto kinuskivaahdon joukkoon.

Pane liivatelehti likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Kuumenna 2 rkl vettä ja sekoita siihen pehmennyt liivate. Anna jäähtyä hetken aikaa ja sekoita ohuena nauhana täytteen joukkoon. Täytteestä ei tule mitään älyttömän kuohkeaa, vaan aika löysää, mutta sen ei missään nimessä kuulu olla vetistä.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta ensimmäinen kerros maidolla tai mehulla makusi mukaan. Levitä puolet täytteestä pohjalle ja asettele päälle marjoja niin, että niitä on kylki kyljessä. Aseta päälle keskimmäinen kakkulevy ja kostuta se. Levitä päälle loput täytteestä ja loput marjoista. Pane viimeinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta vielä sekin. Anna hyytyä vähintään pari tuntia tai mieluiten yön yli, jotta maut jalostuvat.

Kermapursotuksiin käytin yhden purkin Flora vispiä ja n. 50 grammaa tuorejuustoa sekä vajaan 1 rkl:n sokeria. Kinuskia jäi tosiaan vielä kuorrutukseen, koska olin tehnyt ylimääräistä. Kinuskia riittää sekä kakun väliin että kuorruttamiseen, jos sitä tekee kaksinkertaisen annoksen (siis 3 dl kermaa ja 3 dl fariinisokeria). Tällöin kakun täytteeseen jää kätevästi vielä se 1 dl kermaa, jos käyttää 2 dl:n kermatetroja.

 
Pursotukset vaativat vielä vähän harjoittelua (ja vakaampaa kättä).

 
Koristelua varten kävin hakemassa pihalta muutaman punaherukan lehden, jotka huuhtelin ennen kakun päälle laittamista.


Kakku oli aika makeaa, mutta maultaan täyteläisen pehmeää, ja marjat toivat siihen ihanasti raikkautta. Joku voi olla sitä mieltä, että suklaa ja kinuski yhdessä on liikaa, mutta minusta ne sopivat oikein hyvin toistensa seuraan. Aion tehdä tätä kakkua vastakin.


*Jyyrä: murteellinen ilmaisu, joka tarkoittaa yhteen asiaan jämähtänyttä henkilöä, konservatiivia, jäärää, änkyrää.

1 kommentti:

  1. Mulla olis kohta synttärit, pitäis myös kakkua värkätä. Olen todella perso kakuille!

    Huomasin että sullakin on kohtalaisen uusi (ja mielenkiintoinen) blogi niin rupesin sulle lukijaksi :)

    VastaaPoista