keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kun pipari lähtee lapasesta

Minun piti tehdä jouluksi jokin sellainen pieni ja yksinkertainen piparkakkulinna tai pikemminkin torni ja lohikäärme (vanha tuttu Pieni Vaaleanpunainen), mutta sitten löysinkin kivat valmiit kaavat vähän isompaan linnaan Ruokatiedon sivuilta, josta kaavat voi ladata pdf-tiedostona. Ja kuinkas sitten kävikään. Jotta linnasta ei olisi tullut liian tavanomainen, tein sinne riekkumaan vielä Nyan Cat -hahmon sateenkaarineen (jos et tiedä, mistä on kyse, niin kato googlesta).



Taikinaohjeena käytin tätä. Oikein hyvä perusohje, kun halusin mausteista ja maustepippuria sisältävää piparia. Taikina oli hyvää myös raakana syötynä, mikä on mielestäni erittäin tärkeä ominaisuus piparkakkutaikinassa. Merkittävä prosenttiosuus nimittäin katoaa parempiin suihin ennen leipomista.

Em. ohjeella tulee tarpeeksi taikinaa yhteen linnaan sillä oletuksella, että syöt taikinaa aika paljon ja teet ohuita paloja.




Piparit on koristeltu pikeerillä, joka on nopeasti kovettuvaa tomusokeri-munanvalkuaiskuorrutetta. Pikeerin tekeminen on helppoa, ja netti on täynnä ohjeita. Jotkut väittävät, että valkoinen pikeeri saattaa kellastua, mutta uskon sen johtuvan monissa ohjeissa olevasta sitruunamehusta. Oma pikeerini ei kellastunut, kun käytin siinä sitruunan sijasta tavallista etikkaa.

Linna on koottu sulatetulla sokerilla, koska pikeerillä kokoaminen olisi ollut mielestäni turhan hidasta. Toisen kerroksen tasanne ja "talo-osa" (jossa isot ikkunat) on kuitenkin kiinnitetty pikeerillä, koska ne lepäävät painollaan alimman kerroksen päällä. Pienet tornit kiinnitin taas sokerilla, koska halusin ne tukevasti paikoilleen.


Lohikäärmeeseen otin mallia täältä, Nyan Catin mallina taas käytin tätä.

Koska pari linnan osaa meni päreiksi ennen kuin pääsin edes koristeluhommiin, niin tein toisen satsin taikinaa. Samalla päätin sitten leipaista vähän lisää Nyan Cateja kavereille annettaviksi sekä kissaparin kahtena kappaleena (varmuuden vuoksi, jos toinen olisi mennyt päin mäntyä).



Kissaparin mallina olivat lankoni ja kälyni kissat, ja toinen kappale menikin heille lahjaksi.



PS: pikeerin värjääminen mustaksi on aika kinkkinen juttu. Jos käyttää pelkkää elintarvikeväriä, niin sitä menee puoli purkillista. Ebeltä löytyy erilaisia vinkkejä värjäämiseen. Minulla ei kuitenkaan ollut hänen mainitsemiaan aineita, joten olin luova ja käytin pikeerin tummentamiseen kaakaojauhetta. Mustasta pikeeristäni tulikin aikamoista jankkia, mutta toki sitä olisi voinut ohentaa vedellä.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Linkki kaavat sisältävään ohjeeseen on ihan tekstin alussa (Ruokatiedon sivut). Kaava löytyy pdf-tiedostona ko. ohjeen lopusta.

      Poista
    2. Sen verran unohdin mainita, että ikkunat suunnittelin ihan itse, eli niitä ei löydy valmiista kaavasta. Mutta ne voi halutessaan matkia minun tuotoksestani. :)

      Poista
  2. Siis kerrassaan ihan sairaan upea :)

    VastaaPoista