sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Helppo mutta täyteläinen suklaakakkupohja

Tämä ohje on alun perin Kinuskikissalta, mutta jostain syystä hän on poistanut kyseisen ohjeen sivuiltaan.

Minä kuitenkin suosin edelleen nimenomaan tätä suklaakakkupohjaa paristakin syystä:
1) Se on tosi yksinkertainen ja idioottivarma (no joo, onnistuin kerran saamaan pohjasta vähän likilaskuisen, kun sekoitin sitä liikaa). Ainemäärätkin ovat niin selkeät, että ne osaa melkein ulkoa.
2) Vaikka on olemassa mehevämpiäkin suklaakakkupohjia, niin tämä on mielestäni rakenteeltaan juuri hyvä. Se on tarpeeksi suklainen, koska siinä käytetään oikeaa suklaata kaakaojauheen sijasta, mutta se ei ole niin suklainen, että se dominoisi koko kakkua. Tymäkämmät suklaakakkupohjat nimittäin nousevat helposti päärooliin täytteen kustannuksella.

Koska lopputulos ei ole mikään ylettömän kostea itsessään, kakkupohja kannattaa kostuttaa sopivasti (esim. maidolla), jolloin se mehevöityy, mutta säilyttää edelleen jämäkän rakenteensa.

4:n munan pohja on sopiva n. 10-12 hengen kakkuun.

4 munaa
2 dl sokeria
200 g voita
200 g tummaa suklaata
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta.

Pane uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Sulata voi ja tumma suklaa varovasti kattilassa (keskilämmöllä). Sekoita koko ajan. Mittaa jauhot ja leivinjauhe kulhoon ja sekoita ne.



Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vaahdon pintaan jää hetkeksi kuvio vatkainta nostettaessa.


Siivilöi hieman jauhoja muna-sokerivaahtoon.  Sekoita ne varovasti, mutta reippaasti taikinaan.



Kaada hieman suklaa-voiseosta taikinaan ja sekoita varovasti. Jos taikina jää raidalliseksi, niin ei haittaa.


Sekoita loput jauhot ja suklaa-voiseos vuorotellen muutamassa erässä. N. 4-5 erässä on hyvä, koska muuten taikinaa voi tulla sekoittaneeksi liikaa. Älä vatkaa taikinaa, ettei siihen synny sitkoa!

Taikina on niin rasvainen, että vuokaa ei välttämättä tarvitse korppujauhottaa. Voitele se pienellä voinokareella, ja kaada taikina vuokaan. Ohjeen mukaiselle taikinamäärälle 24-senttinen vuoka on sopivin. Isompi taikina kannattaa paistaa suosiolla isompihalkaisijaisessa vuoassa, koska liian paksu kakku kohoaa helposti epätasaisesti.

Jotta kakku paistuisi tasaisesti, irtopohjavuoan ympärille kannattaa kääriä kylmällä vedellä kasteltu pyyhesuikale (kiinnitä hakaneulalla, ks. kuva). Irtopohjavuoassa on nimittäin niin paljon saumoja lämmön tasaista jakautumista häiritsemässä, että kakku kohoaa helposti keskeltä enemmän kuin reunoilta. Mikäli käytät saumatonta alumiinivuokaa, ongelmaa ei välttämättä esiinny 4:n munan tai sitä pienemmillä kakuilla.


Paista kakkua alatasolla n. 50 minuuttia (175 astetta). Jos puolitat ohjeen ja teet vain kahden munan kakun, paistoaika lyhenee n. 40 minuuttiin. Jos taas teet kuuden munan kakun, paistoaika on noin tunti.

Paistamisen lopussa vahdi kakkua. Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on kypsä.

Anna uunista otetun kakun jäähtyä 10-15 minuuttia. Kumoa se sitten ritilälle (tai lautaselle).

Kakkupohja sopii hyvin pakastettavaksi ja säilyy pakasteena useita kuukausia ilman, että maku muuttuu.

6 kommenttia:

  1. Missä lämpötilassa pohjaa pitää paistaa? Ajattelin testata tätä, mutta oon niin surkea kakkukokki, että lämpötilasta pitää kysyä.

    VastaaPoista
  2. Pelästyin jo, että lämpötila oli unohtunut, mutta sehän olikin ihan ohjeen alussa, koska aloitan aina kakkupohjan tekemisen siitä, että laitan uunin päälle.

    VastaaPoista
  3. hmmm. mie laittaisin puolet vähemmän voita. 1,5 dl sokeria. Korvaisin osan jauhoista mantelijauheella ja lisäisisin 0,5 dl pottujauhoja ja pölysokeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän olisi sitten jo ihan eri kakkupohja. Mutta siis hyviä kakkuohjeitahan on maailma väärällään. Saatan hyvinkin vielä jonain päivänä kokeilla erilaisia ohjeita, mutta toistaiseksi olen pärjännyt hyvin tällä yhdellä (koska olen jossain määrin laiska ja mukavuudenhaluinen ;)).

      Poista
  4. Mun tarvii tehä 8 munan kakku, joten tuplaanko ihan kaikki aineet??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, kun en ole käynyt katsomassa kommentteja pitkiin aikoihin. Olisin vastannut, että kyllä, kaikki aineet tuplataan, mutta tämä pohja ei kauhean hyvin sovellu leivottavaksi noin isona. Sekoitusvaiheessa taikina lässähtää helposti, jos ainemäärät ovat suuria. Eli jos haluaisin 8:n munan pohjan, tekisin 2 4:n munan taikinaa ja paistaisin ne erikseen (vaikka sitten leveämmässä vuoassa).

      Poista