perjantai 9. syyskuuta 2011

Mansikkakakku

Tämä resepti jos mikä on auttamatta myöhässä, mutta jos ja kun tämä blogi on pystyssä vielä ensi kesänäkin, niin ehkä joku silloin tarvitsee mansikkakakun ohjetta.

Todellinen uutinen on se, että minä tein sokerikakkupohjan. Siitä tuli kyllä aivan hillittömän, melkein liiankin ilmava ja höttöinen, vaikka – tai ehkä siksi että – noudatin ohjetta aivan pilkulleen. Hyvää tämä kakku oli siitä huolimatta, joskaan ei mitään kovin erikoista. Kannattaa antaa kakun muhia ja mehustua (ja hyytyä) kylmässä. Meillä ei jaksettu odottaa, vaan kakkua piti saada nopeasti, ja niinpä täyte oli aika valuvaista.

Jätin hyytelösokerikiilteen pois, koska mielestäni tuoreet mansikat eivät sitä kaivanneet. Kirjaan sen kuitenkin tähän, jos joku haluaa sellaisen tehdä. Laitoin myös kuorrutteeseen ohjetta vähemmän tomusokeria, koska vähemmän makea on mielestäni parempi sokerikakkupohjan kanssa. En muista, millä nesteellä kakku tuli kostutettua, kun meillä ei sattunut olemaan omenamehua.

Kuvassa oleva kakku on minikokoinen, eli puolitetulla ohjeella tehty, ja siitä olisi riittänyt neljälle.


Unelmanpehmeä mansikkakakku (HS:n mansikkakkukisan voittaja)

Sokerikakkupohja:
4 kananmunaa
120 g sokeria
60 g vehnäjauhoja
60 g perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Mansikkamousse:
6 dl vispikermaa
1 litra (n. 500 g) mansikoita
4 liivatelehteä
tilkka vettä
noin 1 1/2 dl tomusokeria
noin 2 rkl vaniljasokeria

Kostutukseen:
1 1/2–2 dl laimennettua omenamehua

Päälle:
4–5 dl vispikermaa
1–1 1/2 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria

Hyytelösokeri:
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon muutamassa erässä välillä sekoittaen. 

Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada kakku leivinpaperilla vuorattuun 24–26 cm irtopohjavuokaan. Paista kakkua 165 asteessa noin 30 minuuttia ritilän päällä. Kokeile kakkupohjan kypsyyttä cocktail-tikulla.
Kumoa kakku ritilälle jäähtymään. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen kerrokseen. 

Laita liivatteet likoon ja soseuta mansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja laita liotetut liivatteet siihen. Lisää liivateseos ohuena nauhana mansikkasurvoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. 

Lisää vatkattu kerma mansikkaseokseen ja sekoita tasaiseksi mousseksi.
Täytä kakku irtopohjavuokaan. Jos käytössäsi ei ole irtopohjavuokaa, niin anna täytteen hetki jähmettyä kylmässä ennen kakun täyttöä. 

Kostuta kakku kerros kerrokselta pullasutia apuna käyttäen laimennetulla omenamehulla ennen täytteen levittämistä. Kostuta lopuksi päällimmäinen kerros. 

Suojaa kakku ja anna jähmettyä jääkaapissa yön yli. Koristele kakku kermavaahdolla ja tuoreilla mansikoilla. Levittäessä kerman menekki on vähäisempää kuin pursottaessa. 

Kiehauta vesi kattilassa hyytelösokeria varten. Lisää hyytelösokeri kiehautettuun veteen koko ajan sekoittaen. Kuumenna hyytelösokeriliemi vielä, mutta älä keitä. 

Nosta kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä hetki koko ajan sekoittaen, ettei liemen päälle tule kalvoa. Levitä hyytelösokeri pullasudilla mansikoiden päälle. Hyytelösokeri antaa mansikoille kauniin kiillon, mutta sen voi myös halutessaan jättää pois.

2 kommenttia:

  1. Hei, leivon jo toista kakkua ja vieraat on aivan ähkynä niin hyvää se on.

    VastaaPoista
  2. oi ihanaa että löysin tämän ohjeen!! hs on poistanut reseptin ja itse leivoin tätä 2-3 vuotta sitten enkä mistään löytänyt ohjetta enää!! tätä siis tänään, omille synttäreille :)

    VastaaPoista