maanantai 4. huhtikuuta 2011

Blinit eri lisukkeilla


Blinien syöminen laskiasena on niin mainstream! (Lue: en saanut aikaiseksi tehdä niitä ennen kuin aprillipäivänä.) Raskas ruokahan ei tunnetusti ajankohtaa katso, joskaan kesähelteet ja blinit eivät ehkä ole paras mahdollinen yhdistelmä.

Venäjällä blin (tai tuttavallisemmin blintshik – pikku blini) on yleensä ihan tavallinen lettu. Hiivalla tai leivinjauheella kohotettujakin näkee satunnaisesti, mutta pääsääntöisesti kaikkialla on tarjolla vain lettuja. Varsinaisia tattariblinejä olen syönyt vain Suomessa, vaikka ohje onkin venäläistä alkuperää.

Hiivalla kohotettujen blinien valmistaminen kannattaa aloittaa edellisenä iltana tai viimeistään useita tunteja ennen aiottua ruokailua. Taikinajuuri saa käydä kunnolla, jotta blineihin tulee ihana hapahko maku.

Blinitaikina
4:lle (n. 5–6 bliniä/hlö)

8 dl maitoa
2 rkl hiivaa (tuoretta) eli n. 25 g
3 dl vehnäjauhoja
3 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa
4 kananmunaa
4 rkl voisulaa

paistamiseen reilusti (n. 250 g) kirkastettua voita tai voi-öljyseosta

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva ja anna sen liueta. Lisää puolet jauhoista ja sekoita. Jos teet taikinajuuren edellisenä iltana, anna sen käydä huoneenlämmössä n. tunnin (varo, ettei se kuohu yli – minulle kävi näin tällä kertaa, vaikka yleensä taikina tuottaa vain vähän vaahtoa). Pane taikina jääkaappiin odottamaan. Jos teet taikinan samana päivänä, anna taikinan käydä lämpimässä pari tuntia ja pane se sitten jääkaappiin, jollet jatka heti.

Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita keltuaiset, suola, voisula ja loput jauhoista taikinaan. Anna taikinan kohota 30 minuuttia lämpimässä.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto varovaisesti taikinaan. Paista blinit kuumassa pannussa. Lorauta pannulle reilusti (useampi ruokalusikallinen) kirkastettua voita. Tämä ei ole mitään terveysruokaa, joten voin kanssa ei kannata pihtailla – blinien paistaminen on lähes mahdotonta, ellei rasvaa ole tarpeeksi. Voi myös parantaa makua, luonnollisesti.

Paistetut blinit voi panna 100-asteiseen uuniin odottamaan tarjoilua.

Voin kirkastaminen: Kuutioi voi kattilaan. Sulata se varovasti (älä anna kiehua!). Kun voi on sulanut, poista mahdollinen valkoinen vaahto sen päältä ja kaada keltainen rasva toiseen astian. Valkoinen hera jää kattilan pohjalle. Kirkastettu voi on ylivertaista paistamiseen, koska se ei käryä eikä sakkaannu. Blineistä tulee kauniin ruskeita ilman ikäviä palaneen taikinan/voin jämiä.


Kala (ja mäti) ja blinit kuuluvat mielestäni erottamattomasti yhteen, mutta täytteiden kanssa vain mielikuvitus on rajana. Mitään kovin pliisua ei kannata blineihin yhdistää, koska ne ovat itsessään jo niin tuhdinmakuisia.


Täyte 1: mätiä (tai kaviaarijäljitelmää) + sipulia + smetanaa

Tämä ei vaadi enempiä selityksiä. Ostin Moskovasta feikkikaviaaria, joka on valmistettu mm. kalaöljystä ja kasvisrasvoista ja on mielestäni varsin hyvä mädin korvike (lisäksi se on pastöroitua). Jos haluaa smetanasta "nätimpää", sen voi vatkata kuohkeaksi. 



Täyte 2: graavilohta (jota voi myös syödä smetanan ja sipulin kanssa)

Graavasin seitsemää syöjää varten pienehkön (n. 600 g) kirjolohifileen. Kala kannattaa laittaa graavautumaan jo pari päivää ennen, mutta hätätapauksessa edellisenä iltanakin riittää. Käytän aina hiutalesuolaa (esim. Maldon-gourmetsuolaa), koska se antaa tasaisen suolauksen ja liukenee hyvin. Suolaa tulee n. 4 rkl kiloa kohti. Suolan lisäksi fileelle voi rouhia mustapippuria ja ripotella hiukan sokeria. Kääri suolattu ja pippuroitu file folioon, pane jääkaappiin painon alle ja kääntele välillä. Ennen leikkaamista pyyhi ylimääräinen suola ja pippuri fileen pinnalta.


Täyte 3: kinkkutahna

Ohje Mau!kkaasta ruokablogista.

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk ranskankermaa
250 g palvikinkkumurua (tai pala palvikinkkua kuutioituna)
1 paprika (punainen)
1 dl Amerikan kurkkusalaattia
mustapippuria

Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Kaada kaikki ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Mausta mustapippurilla.

Tämä on muuten tosi hyvää myös ja erityisesti kolmioleipätäytteenä! Tahnaa tuli aika reilusti, joten blinitäytteeksi neljälle hengelle se kannattaa puolittaa.


Täyte 4: suppilovahveroita (tai herkkusieniä)

5 dl kuivattuja suppilovahveroita tai 1 rasia herkkusieniä
1 sipuli
1 prk smetanaa
voita tai öljyä paistamiseen
suolaa ja mustapippuria

Liota kuivatut suppilovahverot  vesitilkassa. Kaada liotusvesi pois. Jos teet sienilisukkeen herkkusienistä, pilko ne.

Silppua sipuli. Kuumenna öljyä paistinpannussa ja kuullota sipulia hetki. Lisää sienet. Suppilovahverot eivät kaipaa kovin pitkää paistamista, mutta herkkusienet pitää paistaa kypsäksi. Lisää lopuksi smetana ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Oikeastaanhan tämä täyte on eräänlainen sienikastike, jota voi tarjota myös vaikkapa kalan kanssa. 



PS. Tämä ruokabloggaaja rakastaa makro-objektiivia, jonka sai lainaan appiukolta. Eikä keväinen valokaan tee pahaa kuville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti