lauantai 26. tammikuuta 2013

Mikromukibrownie

Törmäsin netissä "mikromukibrownien" reseptiin, ja sitähän piti testata heti. Ja tehdä seuraavana päivänä oma, parannettu, versio.

Alkuperäisellä ohjeella tuli ihan liian iso kakku, joten pienensin ainemääriä. Vaihdoin myös kaakaojauheen tummaan suklaaseen, koska se nyt vain on parempaa.

Mutta pidemmittä puheitta: helpoin "leivos"/"kakku" ikinä. (Varoitus: Resepti saattaa olla turmiollinen, koska tällä tavoin äkillinen kakkuhimo on tyydytettävissä muutamassa minuutissa.)

20 g tummaa suklaata (voi korvata n. 3 rkl:lla kaakaojauhetta)
1 rkl rypsiöljyä
2 (tasaista) ruokalusikallista vehnäjauhoa
2 (tasaista) ruokalusikallista sokeria
ripaus suolaa
4 rkl vettä

Paloittele suklaa mukiin. Sulata sitä mikrossa pienellä teholla n. minuutin-puolentoista pätkissä ja sekoittele välillä.



Sekoita suklaan joukkoon ensin öljy, sitten jauhot, sokeri ja suola. 






Lisää sitten vesi ja sekoita tasaiseksi. Taikina saa olla melko löysää/juoksevahkoa.





Mikrota n. minuutti täydellä teholla. Brownie saa jäädä hieman pehmeäksi (raa'aksi) keskeltä. Heitä kuppiin vielä pala vaniljajäätelöä ja jäisiä vadelmia. Anna niiden sulaa hieman kuuman kakun päällä.


Voilà.

EDIT: Kommenteissa tuli hyvä vinkki laittaa taikinaan pari tippaa vanilja-aromia. Kannattaa kokeilla! Kokeilin myös suunnilleen puolittaa sokerin määrän (laitoin siis hieman kukkurallisen ruokalusikallisen), ja mielestäni lopputulos oli ihan tarpeeksi makea lisukkeiden kera.

2 kommenttia:

  1. Vai että "netissä" törmäsit ohjeeseen :DD mä olenkin joskus tehnyt chili-suklaakakkua mikrossa, ihan huippuhelppoa, hyvää ja nopeaa!

    VastaaPoista
  2. Nam nam, tasta taisikin tulla samantien mun apuaeiolemitaanjalkkariaenkatodellakaanjaksalahteakauppaan-resepti, helppoa, nopeaa ja herkullista. Lisasin viela pisaran vaniljauutetta ja se toimi hienosti.

    T: Fifi

    VastaaPoista