perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kesän "pakollinen" mansikkakakku


Tässä nyt ei ollut sen ihmeellisempää jujua, vaan kyseessä oli ihan tavallinen mansikkakermakakku.

Täytteeseen tarvitaan n. 1,5–2 litraa mansikoita, 2 dl vispikermaa vaahdotettuna,
250 g rasvatonta maitorahkaa ja 1 purkillinen (150 g) ranskankermaa sekä maun mukaan tomusokeria ja 2 tl vaniljasokeria. Rahka ja ranskankerma sekoitetaan kermavaahtoon ja koko komeus makeutetaan sokerilla. Sitten vain puolikkaita mansikoita alle ja kermaa päälle. Kermapursotus syntyy 2 dl:sta vispikermaa. Kostutin kakun vedellä, johon sekoitin hieman limettisiirappia, koska kyseistä tuotetta sattui olemaan kaapissa. Limettisiirapin voi korvata limettimehulla ja sokerilla.

Kakun reunat näyttivät niin herkullisilta sellaisenaan, etten halunnut peittää niitä kermavaahtokerroksen alle, vaan koristelin ainoastaan päällisen. Se olikin hyvä veto, sillä näköjään kuumankostea ilma ja kerman vaahdottaminen eivät sovi yhteen. Kerma alkoi mennä niin rakeiseksi, etten uskaltanut vatkata sitä enempää, joten pursotuksista tuli löysähköjä. Itse asiassa ensimmäisen kermatörpön sisältö lähes juoksettui, joten otin toisen törpön, joka sekin alkoi mennä rakeiseksi. Käytin sitten ensimmäiset kermat, koska ne eivät olleet varsinaisesti juoksettuneita, mansikkajäätelöön, joten mitään ei mennyt hukkaan.

Kakkupohjaan käytin tätä reseptiä, mutta laskin ainemäärät neljälle munalle. Kakusta tuli vähän likilaskuinen, eli jostain pitäisi löytää varmemmin toimiva ohje, koska likilaskuinen kakku on ärsyttävä. Paikkasin vian kuitenkin sijoittelemalla isompia mansikoita strategisesti keskelle sekä kerma-rahka-ranskankermaseoksen avulla, kuten alla olevista kuvista selviää.



Tällainenkin kakku kannattaa tehdä edellisenä päivänä tekeytymään. Tällä kertaa en ehtinyt itse tehdä niin, vaan täytin kakun n. neljä tuntia ennen tarjoamista. Seuraavana pivänä se oli kyllä parempaa. Jopa koristepursotukset – mikäli ne on tehty jämäkästä kermavaahdosta – pysyvät kauniina seuraavaan päivään.

EDIT:
Tässä vielä vaihtoehtoinen kermatäyteohje, josta riittää myös kakun kuorruttamiseen ja jota voi pursottaa. Tämä onnistuu helteelläkin, koska kermaa ei tarvitse vatkata kovin kovaksi, vaan rahka jämäköittää seoksen. 

4 dl vispikermaa
500 g maitorahkaa
1 prk (150 g) ranskankermaa
0,5–1 dl tomusokeria (riippuen siitä kuinka makeasta tykkäät)
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota kerma. Vatkaa joukkoon rahka ja ranskankerma. Makeuta sokerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti