lauantai 21. syyskuuta 2013

Italialainen lammaspata


Mielestäni paras osa karitsassa ovat pata- tai keittolihaksi kutsutut palat. Niissä on kaikkein eniten makua ja ne tuntuvat olevan monikäyttöisimpiä.

Tämä italialainen lammaspata on meillä vakkariresepti, jota on tehty jo lukemattomia kertoja. Siinä ovat juuri täydellisessä tasapainossa suussasulava ja hieman rasvainen lammas ja tomaatin ja valkoviinin tuoma happamuus.

Alkuperäinen resepti on peräisin mainiosta 500 Italian recipes -kirjasta. Omani on hieman muokattu. 

Tomaatin ja valkosipulin kanssa haudutettua karitsaa
5-6 annosta

4 isoa valkosipulinkynttä hienonnettuna
pari rosmariininoksaa (tai nippu sileälehtistä persiljaa silputtuna)
n. 6 rkl oliiviöljyä
800-1000 g karitsan keittolihaa (esim. lapaa)
mustapippurilla maustettua vehnäjauhoa
pari desiä valkoviiniä
1 tl suolaa
500-600 g tuoreita tomaatteja pieninä kuutioina
1,5 dl lihalientä

Esilämmitä uuni 180 asteeseen.

Siivoa lampaanliha ja kuutioi se. Pyörittele palat jauhoissa. Älä heitä luita pois.
 
Kuumenna 4 rkl oliiviöljyä pannussa. Lisää valkosipuli ja rosmariini ja paista keskilämmöllä, kunnes valkosipuli on kullanruskeaa. Ei ole vaarallista, vaikka valkosipuli haisisi hieman pistävälle tässä vaiheessa, kunhan se ei ole palanut - aromi kyllä tasaantuu.

Lisää erä lammaskuutioita ja ruskista. Nosta liha ja mausteet reikäkauhalla lautaselle odottamaan. Lisää tarvittaessa öljyä ja ruskista loput lihat ja luut erissä.

Kun kaikki liha ja luut on ruskistettu, laita ne takaisin pannulle ja lisää viini. Nosta lämpöä ja kiehauta. Lisä suola, tomaatit ja lihaliemi ja kiehauta.

Siirrä ruoka kannelliseen uuninkestävään astiaan ja hauduta uunissa n. 2 tuntia, kunnes liha on pehmeää. Ongi lopuksi luut joukosta (ja imeskele lihanrippeet luista - nam). Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti