perjantai 2. joulukuuta 2011

Mausteinen jauhelihasoosi ja juustomuusi


Tämä on alunperin retkiruoka, joka tehdään kuivatuotteista. Mutta reissussa tuli taas kerran todettua, että tulisehko soosi ja Koskenlaskijalla maustettu muusi voisi toimia hyvin myös normaalioloissa vähän eri tavalla valmistettuna. Ja toimiihan se – helppoa ja herkullista.

Ruoan valmistaminen kannattaa aloittaa muusiperunoiden kuorimisesta ja kiehumaan laittamisesta, koska perunat kypsyvät kätevästi sillä aikaa, kun teet soosin.

Tämä on aika reilu satsi, josta riittää kuudelle syöjälle. 


Jauhelihasoosi

700 g naudan paistijauhelihaa
2 isoa sipulia
2 valkosipulinkynttä
tilkka rypsiöljyä paistamiseen
2 rkl vehnäjauhoa
n. 5 dl vettä
turaus tomaatti-chilikastiketta tai muutama tippa tabascoa
1 rkl soijakastiketta
(1 keskitulinen kuivattu chilipaprika hiutaleina)
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
2 tl yrttisuolaa
mustapippuria myllystä, suolaa tarvittaessa
1 1/2 dl viipaloituja oliiveja (mustia tai vihreitä maun mukaan)
1 iso tölkki herkkusieniä viipaleina

Kuori ja silppua sipuli. Kuori valkosipuli. 

Kuumenna pieni tilkka öljyä korkeareunaisessa paistinpannussa. Ruskista jauhelihaa hetken aikaa yksin, lisää sitten sipuli ja puristettu valkosipuli. Paista, kunnes jauheliha on kypsää ja sipuli pehmeää. Riko isot jauhelihaköntsät lastalla pieniksi muruiksi. 
Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja kaada sitten pannulle vesi. Lisää mausteet, oliivit ja herkkusienet. Hauduta hämmennellen 5-10 minuuttia, jotta jauhot kypsyvät ja maut tasoittuvat. Jos soosi tuntuu liian vetiseltä, ripottele päälle vähän jauhoja, sekoita ja anna saostua hetken. 

Maistele ja lisää tarvittaessa jotain maustetta. Sovita tulisuusaste oman makusi mukaan.


Juustomuusi

sopivasti jauhoisia perunoita kuudelle
tilkka maitoa tai perunoiden keitinvettä
150 g maustamatonta Koskenlaskijaa
(suolaa)

Kuori perunat ja leikkaa ne pienemmiksi paloiksi. Laita ne kattilaan kylmään veteen, jossa on vähän suolaa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 20-25 minuuttia hiljaisella tulella eli kunnes perunat ovat pehmeitä. Kaada vesi pois.

Jos omistat sähkövatkaimen, perunat kannattaa muussata sillä. Painele perunoita hieman rikki sähkövatkaimen terillä (niin, ettei vatkain ole päällä). Heitä kattilaan kuutioitu Koskenlaskija ja vähän maitoa (tai vettä). Vatkaa perunoita niin kauan, kunnes muussi on tasaista ja kuohkeaa ja juusto on sekoittunut.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta! Vaihtelua perinteisiin jauhelihakastikkeeseen ja muusiin.

    VastaaPoista
  2. Ruoka oli kyllä ihan hitti kavereideni keskuudessa (mm. yksi sanoi, ettei yleensä tykkää oliiveista, mutta tässä ne olivat hyviä), ja mieheni pyysi tekemään sitä taas tässä lähiaikoina.

    VastaaPoista