perjantai 8. marraskuuta 2013

Paljon porkkanakakkua


Porkkanakakku on ihanaa. Fariinisokerilla leivottu ja kanelilla sekä kardemummalla maustettu porkkanakakku myös maistuu yllättävän jouluiselta, eli sopii kutakuinkin tähän sesonkiin.

Resepti ei ole omani, vaan kopioitu Mau!kkaasta ruokablogista.

Muutin kuitenkin määrän isolle joukolle sopivaksi, lisäsin kardemummaa ja jatkoin kuorrutetta hieman margariinilla ja tomusokerilla. Kahdesta pellillisestä tuli 72 ihan kunnollisen kokoista porkkanaleivosta. Eli jos haluat tehdä normaalikokoisen kakun, niin löydät sen ainemäärät edellä olevan linkin takaa. Tästä tulee kaksi uunipellillistä porkkanaleivoksia ja vielä ohut kakku 24 cm:n vuokaan.

Porkkanakakku säilyy ilman kuorrutetta useita päiviä huoneenlämmössä. Kakkupohja kannattaakin tehdä pari päivää ennen tarjoamista, jolloin se mehevöityy.

Resepti on munaton ja pohjan voi helposti tehdä kokonaan maidottomana. 

Pohja
13,5 dl hyvin hienoa porkkanaraastetta (hieman vajaa 2 kg porkkanoita)
10,5 dl fariinisokeria
6 dl rypsiöljyä
4,5 dl maitoa tai vettä
16,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
4,5 tl ruokasoodaa
4,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl suolaa
2 rkl kanelia
1 rkl kardemummaa

Kuorrute
250 g margariinia
5 dl tomusokeria
5 tl vaniljasokeria
2:n sitruunan mehu
400 g maustamatonta tuorejuustoa

Mittaa porkkanaraaste melko tiiviiksi puristettuna.

Sekoita yhdessä kulhossa fariinisokeri, rypsiöljy ja maito (tai vesi).

Sekoita toisessa (isossa) kulhossa kuivat aineet.

Kaada sokeri-öljy-maitoseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon porkkanaraaste.

Paista 175-asteisessa uunissa n. 25-30 minuuttia (paistoaika on sopiva pellille leivotulle kakkupohjalle). Kokeile kypsyyttä puutikulla - kakkupohja on kypsä, kun taikinaa ei tartu tikkuun. Voit kokeilla myös kädellä, tuntuuko pohja kiinteältä.

Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista.

Tee kuorrute: Vatkaa ensin margariini, tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu tasaiseksi kreemiksi. Vatkaa sitten joukkoon tuorejuusto. Näin varmistat sen, että voi sekoittuu kunnolla eikä kuorrute juoksetu.