tiistai 28. syyskuuta 2010

Maailman paras bolognese

Mies suorastaan vaati bloggaamaan tästä ruoasta, vaikka olikin itse kauhan varressa. Eli kunnia likaisesta työstä hänelle, ohjeen naputtelemisesta blogosfääriin minulle.

Melko tavallisen näköinen jauhelihakastike maistuu epätavallisen taivaalliselta erittäin pitkän haudutusajan ja herkullisen yksinkertaisen valmistusainelistan ansiosta.  Ei kärsimättömille.

Resepti on peräisin loistavasta 500 Italian Recipes -teoksesta (Lorenz Books).


6 annosta

500 g spagettia tai tagliatellea
raastettua parmesaania tarjoilemiseen

Kastike
25 g voita
15 ml oliiviöljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 porkkanaa pieninä kuutioina
2 sellerinvartta pieninä kuutioina
130 g pekonia hienonnettuna
400 g sikanauta-jauhelihaa
120 ml kuivaa valkoviiniä
2 purkillista tomaattimurskaa (miel. italialaista)
475–750 ml lihalientä
100 ml kuohukermaa
suolaa, pippuria

Tee kastike ensin. Kuumenna voi ja öljy suuressa paistinpannussa. Lisää sipuli, valkosipuli, vihannekset ja pekoni. Paista keskilämmöllä sekoitellen n. 10 minuuttia tai kunnes vihannekset ovat pehmeitä.

Lisää jauheliha. Pienennä lämpöä ja hauduta 10 minuuttia sekoitellen ja rikkoen jauheliha murumaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää viini ja sekoita. Hauduta 5 minuuttia.

Lisää tomaattimurska ja 2 1/2 dl lihalientä. Sekoita hyvin. Peitä kannella. Anna hautua 2 tuntia välillä sekoitellen ja lisäten lihalientä sitä mukaa, kun kastike kiehuu kokoon.  Kaikki 7 1/2 dl lihalientä upposi kastikkeeseen helposti.

Sekoita kerma kastikkeeseen. Anna hautua ilman kantta vielä 30 minuuttia ja sekoittele usein. Tällä aikaa keitä pasta al denteksi. Maistele kastiketta ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoile parmesaanin kera.

Sitruksinen murokakku

Tämä viikon roolipelikakku oli  kuivakakku, joka ei ole yhtään kuiva. Kakku on kuulunut repertuaariini pitkään, koska se on tosi helppo ja nopea tehdä, mutta erittäin maukas ja raikas. En ole koskaan onnistunut sössimään tätä.

Alkuperäinen ohje on Maailman parhaat kakut -kirjasta, mutta olen lisännyt kakkuun sokerikuorrutuksen ja kostutan sitä vähän runsaammin kuin ohje sanoo.

Kakun aktiivinen valmistusaika on n. 1/2 tuntia, ja sen paistaminen vie 45 minuuttia. Yksinkertaiselle annokselle sopiva vuoka on 20-senttinen irtopohjavuoka. Kakku säilyy jääkaapissa noin viikon.

Kakkupohja
125 g voita
125 g (1 1/2 dl) sokeria
1 rkl hienoksi raastettua appelsiininkuorta
1 rkl hienoksi raastettua sitruunankuorta
2 munaa
125 g (2 dl) siivilöityjä vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl kuumaa vettä

Kostutus
puolikkaan sitruunan mehu
1 appelsiinin mehu
100 g (1 1/4 dl) sokeria

Kuorrute
4 rkl sitruunamehua
n. 2 dl tomusokeria

Hiero voi, sokeri, sitruunan ja appelsiinin kuoriraasteet kulhossa vaaleaksi ja kuohkeaksi (käytä sähkövatkainta). Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Jos taikina tuntuu juoksettuvan, lisää hiukan jauhoja toista munaa lisätessäsi.

Siivilöi jauhot ja leivinjauhe yhteen. Sekoita nämä taikinaan. Hämmennä lopuksi vesi joukkoon.

Lusikoi taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista kakkua esilämmitetyssä uunissa 175 asteessa alatasolla n. 45 minuuttia tai kunnes kokeiltaessa tikkuun ei jää taikinaa.

Kun kakku on melkein paistunut, tee kostutusliemi. Pane mehut ja sokeri kattilaan ja kuumenna, kunnes sokeri on sulanut. Älä anna kiehua.

Kun olet ottanut kakun uunista, pistele sen pintaan paljon reikiä ohuella tikulla. Lusikoi puolet kostutusliemestä kakun päälle ja seisota 2-3 minuuttia (eli kunnes liemi on kunnolla imeytynyt). Kumoa kakku ritilälle ja poista vuoka. Pistele pintaan reikiä ja lusikoi loput liemestä päälle. Jäähdytä kakku.

Valmista kuorrute. Sekoita sitruunamehuun tomusokeria niin paljon, että seos on löysähköä (levittyy helposti kakun päälle ohuehkoksi kerrokseksi). Kaada kuorrute kakun päälle. Suosittelen käyttämään ritilää vielä tässäkin vaiheessa ja vasta sitten siirtämään kakun tarjoilulautaselle, koska kuorrutetta yleensä valuu kakun reunojen yli.

Kakku on parempaa, jos se saa maustua kylmässä ainakin pari tuntia ennen tarjoilemista.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Lampaanjauheliha-munakoisorullat

Meillä rakastetaan lammasta ja munakoisoa, joten HS:n ruokasivujen ohje pääsi heti kokeiluun (klik). Koska meillä oli lampaanjauhelihaa valmis 400 g:n paketti, täytettä tuli tehtyä suunnilleen kaksinkertainen annos. Munakoisojakin oli kolme, tosin kaksi niistä olivat aika pieniä. Silti rullia tuli vain 18 reseptissä mainitun kahdenkymmenen sijaan, eikä täytettäkään jäänyt yli kovin paljon. Ylijääneen täytteen paistoin pannulla lihapulliksi.

Ruoka ei ollut mikään tajunnanräjäyttävä elämys, mutta varsin maukasta viikonloppuruokaa ja mukavaa vaihtelua.

Tarjoile rullat sellaisinaan tai esim. lohkoperunoiden tai riisin kanssa.


2 keskikokoista munakoisoa
öljyä paistamiseen

Täyte:
200 g lampaanlihaa
1 dl ranskankermaa
50 g raastettua parmesaania
25 g ranskanleivän sisusta
1 iso kananmuna
1-2 valkosipulinkynttä
nippu silputtua lehtipersiljaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
hyvää neitsytoliiviöljyä

Leikkaa pestyt munakoisot pituussuunnassa vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi ja ripottele niille suolaa. Pane viipaleet lävikköön ja itketä niitä tunnin ajan. Ei huvittanut odottaa niin kauan, joten munakoisot saivat itkettyä ehkä suunnilleen sen aikaa, kun tein täytteen.

Pane kaikki täytteen ainekset tehosekoittimen kulhoon. Aja tasaiseksi massaksi. Nosta seos viileään munakoisojen käsittelyn ajaksi.

Huuhtele munakoisoviipaleet ja kuivaa ne. Paista viipaleet pannulla oliiviöljyssä molemmilta puolilta pehmeiksi.

Nosta munakoisoviipaleille täytettä ja rullaa leveämmästä päästä alkaen tiukoiksi rulliksi. Nosta rullat saumakohta alaspäin uunivuokaan tai leivinpaperin päälle pellille. Vuoka on parempi ratkaisu, jollet halua pestä peltiä – rullista nimittäin irtoaa nestettä.

Pirskottele vielä halutessasi oliiviöljyä rullien päälle. Munakoiso imee paistettaessa niin paljon öljyä ja täytekin on rasvaista, joten en lisännyt enää öljyä. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia (kunnes jauheliha on kypsää).

Feta-tomaattimunakas ja mangolassi

Jälleen eräs lauantaiaamu ja herkullinen aamiainen.

Annokset ovat kahdelle.

Munakas

4 munaa
suolaa, pippuria, ripaus timjamia
1 iso tai 2 pientä tomaattia pilkottuna
n. 50 g feta- tai salaattijuustoa pieninä kuutioina
öljyä paistamiseen

Riko munat kulhoon. Lisää mausteet. Riko rakenne ja lisää tilkka vettä, jos haluat pehmeämpää munakasta.

Paista munakas pannulla molemmilta puolilta. Kun munakas on valmis, levitä puolen munakkaan päälle tomaatti ja fetajuusto. Käännä toinen puolikas täytteen päälle ja leikkaa kahtia. 

Mangolassi

3 dl maustamatonta jogurttia
puoli purkkia säilykemangoa
loraus mangojen lientä
jäitä

Mittaa jogurtti kulhoon, lisää mangot ja sokerilientä. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää tarvittaessa lisää sokerilientä, jos haluat makeampaa lassia. Kaada laseihin ja lisää reilusti jääpaloja. Juo pillillä.

Pistaasi-valkosuklaa-jogurttijäätelö

"Oli pakko" keksiä jäätelöohje, kun brownieista jäi tähteeksi pistaasipähkinöitä ja valkosuklaata. Valkosuklaan vastapainoksi halusin raikkautta, joten jogurtti tuntui luontevalta ainesosalta. Olen lukenut, että jogurttijäätelöä ei voi säilyttää pitkään, koska se kiteytyy, mutta eipä tämä olisi muutenkaan kauan pakastimessa vanhentunut...


250 g maustamatonta jogurttia
1 prk valmista vaniljakastiketta 
65 g valkosuklaata
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä (suolattomia)
1 rkl sokeria

Sulata valkosuklaa ja anna sen jäähtyä. Kuori pistaasipähkinät ja rouhi ne.

Mittaa jogurtti, vaniljakastike ja sokeri kulhoon. Sekoita valkosuklaa joukkoon. Osa valkosuklaasta jähmettyi, kun lisäsin sen nesteeseen, mutta sattumat eivät jäätelössä haitanneet. Sekoita joukkoon vielä pistaasipähkinät.

Jos käytät jäätelökonetta, käsittele massaa koneen ohjeen mukaan.

Jos et omista jäätelökonetta, toimi näin:
1. Käytä mahdollisimman "kiinteää" jogurttia, esim. Bulgarian ruokajogurttia ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta.
2. Sekoita jogurtti, valkosuklaasula, sokeri ja pähkinärouhe.
3. Vaahdota vaniljakastike, ja yhdistä vaahto jogurttiseokseen.
4. Pakasta, kunnes seos on jäähileistä. Sekoita tehosekoittimella tasaiseksi. Pakasta uudelleen ja sekoita toisen kerran noin tunnin kuluttua. Anna jäätyä.

EDIT: Suolattomia pistaasipähkinän sydämiä saa ainakin Punnitse&Säästä -kaupoista.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Chili-pistaasibrowniet

Olen tehnyt joskus aikaisemmin chilillä ja pistaasipähkinöillä höystettyjä brownieita, mutta onnistuin hukkaamaan reseptin, joten jouduin säveltämään. Lähtökohtana toimi Fazerin Kolmen suklaan browniet (ohje löytyy täältä).

Syö pala, toinenkin, ja kuolet nuorempana, mutta onnellisena. Täydellinen tummapaahtoisen kahvin seuralainen.

200 g voita
200 g tummaa suklaa
3 munaa
3 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
65 g valkosuklaata
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä (reilu 100 g), mieluiten suolattomia
1 tai 2 punaista thaichiliä (mieluiten tuoretta, mutta kuivattukin käy)

Sulata tumma suklaa ja voi mikrossa matalalla teholla lyhyissä pätkissä (tai vesihauteessa). Jätä jäähtymään.

Kuori pistaasipähkinät ja mittaa ne. Leikkaa ne veitsellä karkeaksi rouheeksi. Rouhi valkosuklaa reiluiksi paloiksi. Poista chilistä siemenet ja hienonna se ihan hienoksi.

Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon suklaa-voisula. Yhdistä jauhot ja kaakaojauhe ja siivilöi ne vaahtoon. Heitä sekaan vielä valkosuklaa, pistaasirouhe ja chili. Sekoita mahdollisimman vähän.

Vuoraa uuninkestävä suorakaiteen tai neliön muotoinen vuoka leivinpaperilla (halkaisija n. 20 cm). Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175-asteisessa uunissa n. puoli tuntia (uunista riippuen 30-40 minuuttia). "Kakku" on uunista otettaessa aika pehmeän oloinen, mutta se kiinteytyy jäähtyessään.

Anna leivoksen jäähtyä täysin. Leikkaa se sitten suorakaiteiksi tai kolmioiksi.

Brownie on tylyä tavaraa, joten kovin isoa palaa ei jaksa kerralla syödä. Yhdellä chilillä tulisuus jäi erittäin hennoksi, joten jos haluat vähän selvemmin erottuvaa chilisyyttä, lisää toinen.

Club sandwich


1 annos

3 viipaletta paahtoleipää
1 hunajamarinoitu (tai vastaava) broileripihvi
4 viipaletta pekonia
pari salaatinlehteä (jäävuorisalaattia)
1 tomaatti
pieni punasipuli
3 rkl majoneesia

Viipaloi tomaatti niin, että saat neljä isoa viipaletta (ei kantapaloja). Viipaloi sipuli. Yhteen annokseen ei saa koko sipulia käytettyä.

Paista pekoni rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle valumaan. Paista broileripihvi pekonirasvassa. Sillä aikaa, kun broileri paistuu, paahda leipäviipaleet.

Kokoa leipä: Levitä majoneesia leipäviipaleille. En yleensä mittaa majoneesia, vaan ruuttaan vain reilusti suoraan tuubista. Pane alimmaisen viipaleen päälle salaatinlehti, sitten kaksi tomaattiviipaletta, pari sipuliviipaletta, kanapihvi ja kaksi siivua pekonia. Pane tämän päälle leipäviipale. Pane toisen leipäviipaleen päälle taas salaatinlehti, kaksi siivua tomaattia, sipulia ja kaksi pekoniviipaletta. Aseta päällimmäiseksi leipäviipale majoneesipuoli alaspäin.

Yritä syödä sotkematta itseäsi kovin pahasti.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Rikkaat ritarit


Tämä ruoka ei kaivanne esittelyjä. Voissa paistettu vehnäpulla hillon ja kermavaahdon kanssa on syntisen hyvää.

Ohje on neljälle

8 paksuhkoa viipaletta ranskanleipää (saa olla kuivahtanutta)
tilkka maitoa
reilu nokare suolaista voita
hilloa (esim. lettuhilloa)
2 dl vaahtoutuvaa kermaa
2 tl sokeria

Kostuta leipäviipaleet nopeasti maidossa. Jos leipä on tuoreehkoa, se imaisee maidon hetkessä, joten varo kostuttamasta liikaa.

Sulata voita pannussa ja kuumenna. Paista leivät keskilämmöllä molemmilta puolilta kullanruskeiksi. Nosta leivät lautasille ja anna jäähtyä hetki. Vaahdota kerma ja makeuta sokerilla.

Tarjoile ritarit hillon ja kermavaahdon kanssa.

Ameriikan ihmeitä: suklaamurupikkuleipiä valmistaikinasta

Teimme hiljattain ruokaekskursion Tampereen Stockmannille. Mukaan tarttui pussillinen Betty Crocker -merkkistä pikkuleipätaikinaa. 

Pikkuleipien tekeminen on nopeaa ja vaivatonta. Pussin sisältöön sekoitetaan 1 kananmuna ja 1/2 dl ruokaöljyä (rypsiöljyä) sekä pari ruokalusikallista vettä. Valmiista taikinasta pudotellaan kukkurallisen teelusikallisen kokoisia mönttejä leivinpaperille ja paistetaan 175 asteessa (10-15 min uunista ja pikkuleipien koosta riippuen) kunnes keksit ovat kiinteitä reunoilta ja vähän pehmeitä keskeltä.

Testiyleisöksi pääsi jälleen roolipelipoppoo. Tuote sai poikien hyväksynnän, tosin mies kommentoi ensimmäisen paistoerän "rapeutta". Tämä olikin ihan aiheellinen kommentti, sillä tämänkaltaiset pikkuleivät ovat parhaimmillaan vähän pehmeinä. Paistoin ensimmäistä erää vähän liian pitkään, sillä pussin ohjeessa mainittuja paistoaikoja joutui arvailemaan (ohjeessa puhuttiin "pikkuleipäpellistä", cookie sheet, joka ei ole yksi yhteen suomalaisen leivinpaperilla peitetyn uunipellin kanssa). Koska en ole juuri pikkuleipiä paistanut, niin sopivaa pehmeyttä oli vaikea arvioida. Sopiva paistoaika keskikokoisille pikkuleiville näytti olevan 10-12 minuuttia.

En ole aikaisemmin testannut tällaisia valmistaikinoita, mutta tämä ylitti odotukseni: maku ei ollut mielestäni teollinen ja suklaapaloja oli reilusti.

Avokado ja balsamico – kuin luodut toisilleen


Kermainen avokado kaipaa rinnalleen happamia makuja. Mikä olisikaan hienostuneempi kumppani kuin vivahteikas balsamico-etikka. Lisätään vielä katkarapuja, niin saadaan herkullisen helppo alkupala. Meidän huushollissa tämä ruoka toimii yleensä iltapalana silloin, kun kaipaan vaihtelua iänikuiseen ruisleipä+hedelmä -linjaan; tällöin annoskoko on 1 avokado per nainen ja reilusti katkarapuja (mies ei välitä katkaravuista eikä suuremmin kai avokadostakaan).

Avokadon kanssa sopii mielestäni paremmin pirskahtelevan kirpeä nuori balsamico kuin pitkään kypsytetty. Mutta tässä on kyse henkilökohtaisesta makupreferenssistä – jos pidät enemmän kypsytetyn balsamicon pyöreämmästä ja makeammasta mausta, niin käytä sitä.

Avokadon ostaminen on kenties tämän reseptin haasteellisin osuus: kaupat ovat pullollaan kivikovia avokadoja. Älä osta sellaista, sillä se kypsyy huonosti keittiön pöydällä. Kypsät avokadot ovat yleensä hyvin tummia ja tuntuvat sormella painettaessa kimmoisan pehmeiltä. Ihan löllö avokado on luonnollisesti ylikypsä tai pilallinen.

Ainesmäärät eivät ole niin justiinsa: jos rakastat balsamicoa, lorauta sitä reilusti; jos katkaravut maistuvat, älä pihtaile niiden määrässä. Jos et ylipäänsä harrasta balsamicoa, niin sitruunamehukin sopii avokadon maustamiseen; käytä sitä vähän varovaisemmin kuin balsamicoa. Kunhan et pippuroi liikaa, niin tässä herkussa et voi epäonnistua.

Balsamicolla maustettua avokadoa katkarapujen kera
Kahdelle

1 avokado (puolikas per syöjä)
n. 4 rkl balsamicoa
loraus oliiviöljyä
mustapippuria
pari kourallista pakastekatkarapuja sulatettuna (jos haluat hifistellä, käytä kuorellisia katkarapuja)

Tämän ruoan voi tarjoilla kahdella eri tavalla:
1. Konstailematon tapa: Halkaise avokado ja poista kivi. Tarjoa avokadonpuolikkaat kokonaisina. Lorauta kiven jättämään kuoppaan reilusti balsamicoa (jos pidät balsamicosta erittäin paljon, niin täytä kuoppa sillä) ja pieni tilkka oliiviöljyä. Rouhi päälle hieman mustapippuria. Ripottele avokadon päälle katkarapuja. Syö lusikalla.
2. Vähän vaivalloisempi, mutta fiinimpi tapa: Kuori avokado ja paloittele hedelmäliha kauniisti. Asettele avokado lautasille, pirskottele päälle balsamicoa ja oliiviöljyä. Mausta mustapippurilla. Kruunaa keko katkaravuilla. Syö haarukalla.

PS. Kiitos tästä reseptistä kuuluu äidilleni.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Sieni-sipulimunakas ja kolmen marjan smoothie

Tykkään tehdä aamiaisia. Yleensä tällaiseen "parempaan" aamiaiseen kuuluu munakas, smoothie, pieni voileipä, hedelmä (verigreippi on erityinen suosikkini) ja haudutettu tee. 

Sieni-sipulimunakas
Kahdelle

3 munaa
1 pieni sipuli
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
kuumaa vettä
öljyä
suolaa, pippuria, meiramia

Pane kuivatut sienet kulhoon. Kaada päälle kuumaa vettä niin, että sienet juuri ja juuri peittyvät. Kuivatut suppilovahverot ennallistuvat hetkessä, joten liotusajaksi riittää n. 5 minuuttia. Viipaloi sipuli.

Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Mausta ripauksella suolaa, pippuria ja hyppysellisellä meiramia. Sekoita joukkoon liotetut sienet ja maun mukaan osa sienten liotusvedestä.

Kuumenna öljyä paistinpannussa. Kuullota sipuliviipaleita hetki. Kaada munakasmassa pannulle ja anna sen hyytyä hiljalleen miedolla lämmöllä. Käännä munakas, kun pinta on hyytynyt ja paista vielä hetki. 


Kolmen marjan smoothie
Kahdelle

3 dl maustamatonta jugurttia
jäisiä mustikoita, mustaherukoita ja vadelmia pari kourallista kutakin
juoksevaa hunajaa
tilkka vettä tai maitoa

Kaada ainekset blenderiin ja pyöräytä tasaiseksi. Lisää halutessasi hunajaa makeutukseksi ja vettä tai maitoa ohentamaan juomaa. Pidän marjaisesta smoothiesta, joten minun juomassani on yleensä lähes yhtä paljon marjoja kuin jugurttia. Jos marjat ovat pieniä, kuten tässä ohjeessa, niin useimmat sauvasekoittimetkin jaksavat soseuttaa ne jäisinä.

Tarjoile korkeasta lasista.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Jauheliha-linssikeitto

Tein nyt sitten arkiruokaversion retkellä testatusta Ylämäkikeitosta. Toimii.


4 annosta

400 g naudanjauhelihaa
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 purjon valkoiset osat suikaloituna
3 dl punaisia linssejä (muutkin linssit käyvät, mutta keittoaika on pitempi)
1,5 l vettä
3 rkl kanafondia
3 rkl ketsuppia
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl korianterijauhetta
1 tl paprikaa
mustapippuria myllystä
pari rkl kasviöljyä

Kuumennä öljyä kattilassa. Kuullota siinä sipulia ja valkosipulia hetki. Lisää jauheliha ja ruskista se.

Kaada vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää linssit, purjo, fondi, ketsuppi, tomaattipyree ja mausteet. Anna hautua pienellä lämmöllä n. 20 minuuttia.

Helppo tarte Tatin

Olen kerran aikaisemminkin yrittänyt tehdä tarte Tatinia, mutta silloin reseptissä oli kaikki pielessä eikä piirakasta tullut ollenkaan piirakkaa, vaikka taikina ja omenat kyllä hyvältä maistuivatkin. Hiljattain mummolassa vieraillessani löysin kuitenkin tosi helpon ohjeen, jolla onnistuisi varmaan tumpelompikin leipuri (ohje on jostain "viini&ruoka" -tyyppisestä lehdestä).

Maustepippurilla maustettu tarte Tatin omenoista ja kirsikoista
(En käyttänyt kirsikoita, kun halusin ihan vain perinteistä omenaista piirakkaa.)

1 (400 g) iso lehtitaikinalevy
70 g voita
3/4 dl ruokosokeria
5-6 pientä omenaa (kiinteät ja kirpeähköt ovat parhaita, eli pihapuun omenat ovat yleensä sopivia)
(1 1/2 dl kirsikoita)

1/2–3/4 tl maustepippuria
(vaniljajäätelöä – on hyvää ilmankin, mutta toki lämmin piiras ja jäätelö on klassikkoyhdistelmä)

Ota lehtitaikina huoneenlämpöön sulamaan. Se sulaa reilussa tunnissa. Voit käyttää myös pieniä lehtitaikinalevyjä ja kaulia ne yhteen.

Mittaa voi ja sokeri valurautaiseen paistinpannuun (halkaisija n. 24 cm), jossa on uuninkestävä kahva. Nosta pannu liedelle ja sulata voi miedolla lämmöllä.

Kuori omenat ja poista kodat. Paloittele kukin omena 4:ään lohkoon. (Halkaise kirsikat ja poista siemenet.)

Nosta pannu liedeltä. Asettele omenalohkot pannuun ympyrän muotoon kupera pinta alaspäin. Ei haittaa, vaikka lohkot menisivät vähän toistensa päälle, sillä ne kutistuvat kypsyessään. (Asettele kirskkat väleihin.) Nosta pannu liedelle ja anna omenoiden (ja kirsikoiden) hautua keskilämmöllä 20 minuuttia.

Siirrä paistinpannu 200-asteisen uunin keskitasoon ja kypsennä 20 minuuttia. Kaulitse taikinalevy hieman ohuemmaksi. Leikkaa taikina esimerkiksi lautasta mallina käyttäen hieman paistinpannua suuremmaksi ympyräksi. Ota pannu pois uunista hetkeksi. Nosta taikina pannuun omenoiden päälle. Painele taikinan reunat alas ja pistele siihen muutama reikä. Jatka kypsentämistä uunissa noin 20–25 minuuttia, kunnes taikina on kullanruskea ja lehtevä.

Tältä piirakka näytti uunista ottamisen jälkeen.

Tässä kohtaa ohje sanoo, että piirakan pitäisi antaa levätä 5 minuuttia ennen lautaselle kumoamista. Sanoisin, että on kyllä parempi kumota se heti, sillä ainakin minulle kävi niin, että omenat olivat tarttuneet hieman pannun pohjaan ja jäivät kumotessa siihen kiinni. Kun tein piirakkaa toisen kerran, en odotellut, vaan kumosin sen heti – eikä tarttunut kiinni.

Piirakka oikein päin.

Lopuksi rouhi pinnalle maustepippuria. Tarjoile uunituoreena. On hyvää myös jäähtyneenä. Omenat maistuvat ihanasti toffeelta. Tätä on pakko tehdä viikonloppuna uudestaan, koska pihapuussa riittää omenia ja pakastimessa lehtitaikinaa.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Etiopialainen jauhelihakastike ja bulguuri

Epämääräistä pöperöä parhaimmillaan. Meillä kastike ja bulguuri sekoitetaan. Kastikkeen voi tarjota myös riisin kanssa.

Etiopialainen jauhelihakastike (4:lle, Paras Keittokirja No 4)

400 g naudan jauhelihaa
2 sipulia
2 tomaattia
2 rkl ruokaöljyä
1 rkl voita
suolaa
1 tl chilijauhetta
1/2 tl cayennepippuria
1 tl inkivääriä
2 munaa
1/2 dl karkeaksi hienonnettua persiljaa

Kuori ja hienonna sipulit. Kalttaa tomaatit ja viipaloi ne.

Kuumenna öljy ja voi paistinpannulla. Paista jauheliha murumaiseksi. Sekoita joukkoon sipulit ja tomaatit ja mausta. Jos haluat tulisempaa, käytä enemmän cayennepippuria. Öljyyn säilötty chilikin antaa kivan makuvivahteen.

Hauduta kastiketta miedolla lämmöllä 10 minuuttia välillä sekoittaen. Riko munien rakenne kulhossa, ja sekoita ne kastikkeeseen. Hauduta vielä 3-4 minuuttia, ja lisää lopuksi persilja.


Bulguuri (4:lle)

2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
4 dl bulguuria
6 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
jotain yrttimaustetta, esim. oreganoa

Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota valkosipulia hetki ja lisää sitten bulguuri. Pyörittele bulguuria öljyssä pari minuuttia. Kaada vesi kattilaan. Lisää kasvisfondi ja hyppysellinen yrttimaustetta. Anna kiehua n. 5 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja peitä se kannella. Anna muhia vielä toiset 5 minuuttia.

Bulguuria eli rikottua vehnänjyvää saa edullisimmin etnisistä kaupoista (turkkilaisista). Kokeile myös tummaa bulguuria, sekin on hyvää!

Tomaattien kalttaaminen

Kuvittelin, että kaikki tietävät, mitä tomaattien kalttaaminen tarkoittaa ja miten se tapahtuu, mutta ainakaan siskoni ei tiennyt. Opetuskuvasarjalle lienee siis kysyntää.

1. Leikkaa tomaatteihin ristiviilto. Joskus kuori on tiukassa ja viilto helpottaa irtoamista.

2. Kuumenna vettä kattilassa. Kun vesi kiehuu, pudota tomaatit veteen ja anna niiden olla siellä pari minuuttia (ei ole niin justiinsa).

3. Kaada kuuma vesi pois. Kaada tilalle kylmää vettä. Kuorten pitäisi alkaa irrota viimeistään tässä vaiheessa.

4. Vedä kuoret irti sormin.

Luumupuun antimet


Pihassa oleva luumupuu oli täynnä mitä makeimpia hedelmiä. Pitihän niistä tehdä piirakkaa. Hyvä ohje löytyi Kotona-blogista (Lempeä luumutorttu).

Noin 1 litra luumuja

Pohja
125 g voita
3/4 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl appelsiinitäysmehua

Muruseos
25 g voita
1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja

Tee pohja. Vatkaa pehmennyt voi ja sokeri. Lisää yhdistetyt jauhot ja leivinjauhe. Sekoita joukkoon appelsiinimehu.

Painele pohja irtopohjavuokaan niin, että siihen tulee pienet reunat. 30 cm:n vuoka on hyvä. Asettele luumut pohjan päälle tiiviisti. Pihapuumme luumut olivat niin pieniä, että niitä tuli kahteen kerrokseen. Lopuksi ripottele päälle muruseos.



Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 20-30 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen kera.

Luumuita tuli yllättävän kirpeitä, kun ne paistoi. Ei olisi uskonut, sillä ne olivat hyvin makeita sellaisenaan. Ennen paistamista luumujen päälle olisi voinut ripotella vähän sokeria. En tiedä, kirpeytyvätkö kaikki luumut samalla tavalla. Luumuista myös irtosi melko paljon nestettä paistettaessa, minkä takia paistoin piirakkaa tuon 30 minuuttia. Vielä silloinkin piirakka vaikutti keskeltä löysältä, mutta neste kyllä hyytyi tai imeytyi pohjaan piirakan jäähtyessä.

Yhden naisen gourmetvaellus

Palasin juuri viikon vaellukselta, joka suuntautui UKK:n kansallispuistoon (vaelluskertomus löytyy täältä). Pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan Raija Hentmanin Herkutellen luonnossa – kuivatuotteista kunnon eväät -kirjan reseptejä, joita kyllä tapani mukaan sovelsin railakkaasti. Voisi oikeastaan sanoa, että käytin kirjaa ideointiin, ja resepteistä tuli omanlaisiaan mm. siksi, etten jaksanut kuivattaa kaikkia tarvittavia aineita vain yhtä reissua varten. Lisäksi yksi resepti, intialainen soija-linssi-riisipata syntyi täysin omassa päässäni.

Hentmanin kirja osoittautui hyväksi hankinnaksi. Se antaa seikkaperäiset ohjeet eri ruoka-aineiden kuivatukseen ja kuivien tuotteiden säilyttämiseen. Iloista on se, että monia asioita voi kuivata ihan tavallisessa sähköuunissa (kananmunien kuivaaminen ei tosin onnistunut – tuli kokeiltua). Kirjassa on reseptejä valtavasti ja joka lähtöön: aamiaisista jälkiruokiin ja jopa pizzoihin. Lisäksi kirja sisältää muutakin hyödyllistä tietoa, kuten ohjeita ateriasuunnitteluun, energiantarpeen laskemiseen, tietoa erilaisista retkikeittimistä, ym.

 Kuvassa allekirjoittanut popsii valmisruokaa ensimmäisellä tauolla. Vaikka omien aterioiden kokoaminen vaatii hieman vaivannäköä, sen voittaa maussa. Valmisruoat ovat jokseenkin teollisen makuisia ja omat safkat taas raikkaita. 

Tätä reissua varten kuivatin porkkanaraastetta, purjoa ja jauhelihaa – kaikki erittäin helppoja kuivatettavia. Lisäksi käytin erilaisia valmiiksi kuivia tuotteita, kuten soijapaloja ja linssejä. Kuivatin elintarvikkeet sähköuunissa leivinpaperin päällä pellillä. Säädin lämpötilan mahdollisimman alas (n. 50 astetta) ja pidin uuninluukkua raollaan puulastan avulla, jotta ilma vaihtuisi. Porkkanaraaste kannattaa höyryttää puolikypsäksi ennen kuivaamista. Purjo pestään ja suikaloidaan. Näiden kuivumiseen menee n. 12 tuntia (tai yön yli). Jauheliha paistetaan pannulla ilman rasvaa, tarvittaessa vesitilkan kanssa, mahdollisimman kuivaksi ja murumaiseksi. Sen jälkeen sitä kuivataan uunissa, mihin menee muutama tunti. Jos jauhelihan kuivattaa hyvissä ajoin ennen retkeä, se kannattaa säilyttää kylmässä, koska siinä on hieman rasvaa, joka härskiintyy pikku hiljaa.

Kuivatuotteet täytyy liottaa ennen käyttöä. Ne voi panna likoamaan vaikkapa aamulla ennen liikkeelle lähtöä. Liotusvettä kaadetaan aineiden päälle juuri sen verran, että ne peittyvät. Paras liotusastia on tiiviisti sulkeutuva pullo, jossa on suuri suuaukko (minä käytin litran pakastuspulloa, ks. kuva alempana). Ruoanvalmistuksessa tarvittavaa vettä voi käyttää liotuspullon huuhtelemiseen, että kaikki ainekset saataisiin mukaan ruokaan.


Mukailtu ylämäkikeitto 
Kahdelle

2 dl kuivattua jauhelihaa
1 dl kuivattua purjoa
2 dl punaisia linssejä
1 kanaliemikuutio
3 rkl ketsuppia
2 ml sitruunapippuria
2 ml currya
1 tl korianteria
6 dl vettä

Jauheliha ja purjo pakataan samaan pussiin ja liotetaan etukäteen. Linssit ja mausteet voi pakata samaan pussiin. Pakkaa ketsuppi yhteen pussiin tai käytä annospusseja.



Mittaa vesi kattilaan. Kaada joukkoon liotettu jauheliha ja purjo sekä linssit mausteineen. Lisää liemikuutio. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää ketsuppi. Keitto on valmista, kun linssit ovat pehmenneet (n. 15 minuutissa).

 Keitto ennen ketsupin lisäämistä.
 Ruoka syötiin oikeaoppisesti suoraan kattilasta. 

Sakeaa ja hyvää. Toimisi arkiruokanakin hieman eri tavalla tehtynä.


Tonnikalakeitto (Alkup. ohje: Etelän variksen kalakeitto)
Kahdelle, mutta söin yksin. Olisi riittänyt kahdelle leivän kanssa.

2 ps tonnikala-kuppikeittoa
1 dl kuivattua porkkanaa
1/2 dl kuivattua purjoa
1 prk tonnikalaa
2 ml kuivattua tilliä
6 dl vettä

Retkelle mittaa kuivatut ainekset ja tilli yhteen pikkupussiin.



Mittaa vesi kattilaan. Lisää liotetut kuivatuotteet. Keitä vihannekset pehmeiksi, ja lisää kuppikeitto ja kala. Kuumenna.
 

Tämä oli ihan maittavaa peruspöperöä, tosin tonnikala vedessä oli tapansa mukaan kuivahkoa. Kuppikeiton käyttäminen pohjana oli hyvä idea. Alkuperäisessä reseptissä oli lisäksi perunaa, sipulia purjon tilalla ja tonnikalan vaihtoehtona kuivattua lohta.


Intialainen soija-linssi-riisipata
Reilu annos kahdelle

rypsiöljyä
1 valkosipulinkynsi
7 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1 dl basmatiriisiä
2 dl punaisia linssejä
2 dl soijapaloja

Mausteseos:
2 tl currya (hot madras)
2 ml korianteria
2 ml juustokuminaa
2 ml cayennepippuria
2 ml sitruunapippuria
1 neilikka

Retkelle mittaa mausteet ja pakkaa ne yhteen minigrip-pussiin. Pakkaa linssit ja riisi yhteen pussiin. Voit panna soijapalat, valkosipulin ja liemikuution isoon pussiin, johon pakataan myös linssi-riisipussi ja maustepussi. Liota soijapaloja vedessä, ja kaada liotusvesi pois.

Viipaloi valkosipulinkynsi. Kuumenna öljyä kattilassa ja kuullota siinä valkosipulia ja mausteseosta hetki. Sekoita joukkoon linssiriisi ja kuullottele vielä hetki. Mittaa vesi kattilaan. Lisää joukkoon soijapalat ja kanaliemikuutio. Keitä hiljaisella tulella niin kauan, että riisi ja linssit kypsyvät.


Kuva ei tee ruoalle oikeutta. Tämä oli ehkä parasta soijaruokaa, mitä olen ikinä syönyt – juuri sopivan mausteista ja tulista! Kerrankin soijakuutiot maistuivat joltakin. Tätä aion tehdä myös joskus arkena.


Spagettipataa pahaan nälkään (jälleen hieman mukailtuna)
Kahdelle

3 dl kuivattua jauhelihaa
1 dl kuivattua purjoa
2 ps parsakeitto-kuppikeittoa (ei ollut kaupassa, joten käytin juustoista parsakaalikeittoa)
2 valkosipulinkynttä
2 dl lyhyeksi pätkittyä spagettia
1 ml rakuunaa
4 dl vettä
öljyä
ripaus mustapippuria

Purjon ja jauhelihan voi pakata yhteen pikkupussiin, ja valkosipulin ja rakuunan toiseen. Kokoomapussiin tulee näiden lisäksi spagetti ja kuppikeittopussit.

Viipaloi valkosipuli. Kuullota sitä öljyssä hetki. Lisää kattilaan liotettu jauheliha ja purjo sekä vesi. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoita joukkoon spagetti ja kuppikeittojauhe. Keitä pasta al denteksi. Lisää tarvittaessa vettä. Mausta rakuunalla ja pippurilla (+ tarvittaessa suolalla).

Toimii retkilounaana. Hakkaa kevyesti valmiit pasta-ateriat.


Klassikoista klassikoin: Jauheliha-muussimuhju
Kahdelle. Tätäkään ei taida löytyä kirjasta.

3 dl kuivattua jauhelihaa
1 ps muussijauhetta
pari kourallista paahdettua sipulia
suolaa ja pippuria

Mittaa vettä kattilaan muussijauhepaketin ohjeen mukaan. Heitä joukkoon jauheliha ja muussijauhe. Kiehauta ja mausta. Ennen tarjoilua sekoita joukkoon paahdettu sipuli.

Maistuu aina yhtä hyvältä, mutta vain retkellä. Ulkoilma on paras mauste.


Ja bonuksena: gourmeeta luonnon antimista

Trangian pannulla paistuu kantarelleja ja herkkutatteja.
Sekaan sormisuolaa ja pippuria. Syödään kera varrasleivän ja sulatejuuston.

Niin muuten, löysin myös todellisen aarteen: matsutake-sieniä. Mutta koska en ollut aikaisemmin nähnyt ko. sientä elävänä, niin en uskaltanut maistella niitä, vaan lajinmääritys oli ensin varmistettava. Mutta matsutakehan se oli.